Fifa ei voi puuttua Qatarin jalkapallokisojen orjatyöväitteisiin

Fifa käsitteli kokouksessaan Qatarin jalkapallon MM-kisojen 2022 rakennustöistä syntyneitä syytteitä, joiden mukaan siirtotyöläiset rakentavat kisapaikkoja orjatyövoimana.

Ulkomaat

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa ei voi puuttua minkään maan työntekijätilanteeseen, Fifan puheenjohtaja Sepp Blatter sanoi. Fifa käsitteli kokouksessaan Qatarin jalkapallon MM-kisojen 2022 rakennustöistä syntyneitä syytteitä, joiden mukaan siirtotyöläiset rakentavat kisapaikkoja orjatyövoimana.

Guardian-sanomalehti kertoi viime viikolla, että kymmeniä nepalilaisia siirtotyöläisiä on kuollut rakennustyössä. Osa nepalilaisista työntekijöistä sanoo, ettei heille ole maksettu palkkoja kuukausiin ja sekä heidän palkkansa että passinsa on pidetty pantteina, jotta he eivät pääsisi lähtemään maasta. Lisäksi heille ei olisi annettu juomavettä Qatarin aavikon polttavassa helteessä, jossa he joutuvat työskentelemään 12-tuntisia päiviä.

Qatarin hallitus on kiistänyt syytteet. Kansainvälinen ammattiliittojen järjestö ITUC kuitenkin sanoo, että nykyisellä tahdilla ainakin 4 000 siirtotyöläistä saattaa kuolla ennen kuin kisat käynnistyvät yhdeksän vuoden kuluttua.

- Fifa ei voi puuttua minkään maan työläisten oikeuksiin, mutta emme voi olla huomioimatta niitä, Fifan puheenjohtaja Sepp Blatter sanoi Twitter-tilillään perjantaina.

Fifa pohti kokouksessaan myös sitä, pitäisikö kisat siirtää perinteisestä alkukesästä talvikuukausiin Qatarin porottavan helteen vuoksi. Lämpötilat voivat kivuta jopa 50 asteeseen. Fifa sanoi perjantaina, että päätökset asiasta voidaan tehdä aikaisintaan 2015.

Lähteet: AFP