Hyppää sisältöön

Tuomioja turvallisuusdialogista USA:n kanssa: Ei tässä ole mitään negatiivista

Tuomiojan mukaan turvallisuusdialogista ei ole olemassa allekirjoitettua sopimusta, vaan kyse on sovitusta käytännöstä.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja Ykkösaamussa 5. lokakuuta 2013. Kuva: Yle

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) vakuuttelee tasavallan presidentti Sauli Niinistön tavoin, että Yhdysvaltain ja Pohjoismaiden välillä alkava turvallisuusdialogi ei ole askel kohti Nato-jäsenyyttä.

Yle TV1:n Ykkösaamussa vierailleelta Tuomiojalta kysyttiin, miksi suomalaisten poliitikkojen on kerta toisensa jälkeen kiiruhdettava vakuuttamaan, että sellaisesta ei ole kyse.

- Koska kerta toisena jälkeen sitä aina kysytään määrätyssä tarkoituksessa. Meillä on tämänkaltaisia dialogeja monien maiden kanssa, Tuomioja toppuutteli.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli Yle Uutisten haastattelussa sitä mieltä, että turvallisuusdialogi Yhdysvaltojen kanssa ei vedä Suomea mukaan suurvaltakiistoihin.

- Me emme ole mikään välikappale, eikä meistä sellaisia tule, Niinistö sanoi.

Niinistö totesi, että Pohjoismaiden ja Yhdysvaltojen turvallisuuskeskusteluissa on kyse korkean virkamiestason keskusteluista, jotka käsittelevät lähinnä YK:n toimialaan kuuluvia globaaleja kysymyksiä.

Samaa sanoi Tuomioja tänään. Hänen mukaansa tapaamisia on virkamiestasolla kerran vuodessa.

- Minusta tässä ei ole mitään negatiivista, päin vastoin. Itse pidän merkittävänä, että Pohjoismaiden merkitys ryhmänä noteerataan yhdysvaltain taholta, Tuomioja sanoi.

Tuomiojan mukaan turvallisuusdialogista ei ole olemassa allekirjoitettua sopimusta.

- Tämä on vain sovittu käytäntö.

.
.