Syysmyrskyt riepottelevat Yhdysvaltoja

Etelä-Dakotan ja Wyomingin osavaltioissa on satanut epätavallisen paljon lunta. Tornadot aiheuttavat tuhoa Nebraskassa ja Iowassa.

Ulkomaat
Puhelinlinjpojen korjausta
Tornadon aiheuttamaa tuhoa Nebraskassa 4. lokakuuta 2013.Reuters TV

Voimakkaaat syysmyrskyt ravisuttavat Yhdysvaltoja. Maan keskiosissa ainakin Etelä-Dakotan ja Wyomingin osavaltioissa on satanut epätavallisen paljon lunta, ja Nebraskan ja Iowan osavaltioissa tuhoa ovat aiheuttaneet tornadot. Lisäksi paikoin on satanut rankasti vettä ja rakeita.

Nebraskassa 15 ihmisen kerrotaan loukkaantuneen tornadojen aiheuttamissa onnettomuuksissa. Muutama ihminen on myös kuollut huonon sään takia sattuneissa liikenneonnettomuuksissa. Tornadot ovat aiheuttaneet suuria aineellisia vahinkoja, esimerkiksi kymmenisen taloa Nebraskan Waynessa on tuhoutunut.

Etelä-Dakotan länsiosassa jopa 25 000 ihmistä on ollut ilman sähköjä myrksyn takia. Ihmisiä on myös jouduttu pelastamaan lumen saartamista autoista ja valtateitä on jouduttu sulkemaan ainakin Etelä-Dakotan ja Wyomingin osavaltioissa.

Myrskyisän sään odotetaan kurittavan Yhdysvaltoja vielä ainakin vuorokauden.

Lähteet: AP