"Stora Enso ei ole jakanut osinkoja laittomasti"

Yhtiö puuttuu tiedotteella ja varta vasten laaditulla yhteenvedolla väitteisiin vanhoista epäselvyyksistä kirjanpidossa. Polemiikki sai alkunsa entisen työntekijän todistuksesta.

talous
Stora Enson Varkauden tehtaan tiloja.
Kalevi Pitkäkangas / Yle

Metsäyhtiö Stora Enso reagoi kirjallisella raportilla vääristelyväitteisiin. Stora Enson entisen laskentapäällikön väitteiden mukaan yhtiössä jaetut osingot olisivat perustuneet väärään kirjanpitoon.

– Stora Enso ei ole jakanut osinkoja laittomasti. Kenelläkään ei ole syytä kyseenalaistaa Stora Enson taloudellisen raportoinnin todenmukaisuutta, sanoo hallituksen puheenjohtaja Gunnar Brock.

Keväällä Ruotsin SVT esitti (siirryt toiseen palveluun) dokumenttiohjelman perustuen entisen laskentapäällikön Gerard Goodwynin todistukseen. Sen mukaan vuoden 2000 Consolidated Paper -kaupan tappiot olivat niin suuret, ettei osinkoa olisi ilman kirjanpidon vääristelyä voitu maksaa vuosiin.

Väärinkäytösepäilyt koskevat lähinnä vuosia 2001–2006 ja vuoteen 2009 jatkuneita vaikutuksia.

Stora Enson mukaan aiheesta esitetyt spekulaatiot Ruotsin ja Suomen mediassa ovat johtaneet yhteenvetoraporttiin. Siinä käsitellään neljää erillistä tutkimusta ja Stora Ensossa niiden pohjalta tehtyjä päätöksiä.

Yhteenvetoraportissa vedotaan muun muassa siihen, että kaikki mahdolliset sääntörikkomukset on raportoitu Finanssivalvonnalle – eikä Finanssivalvonta ole ryhtynyt toimenpiteisiin.

– Eräissä tapauksissa hallitus on kuitenkin katsonut tarpeelliseksi ryhtyä korjaaviin toimenpiteisiin, joista mainittakoon eritoten jakokelpoiseen omaan pääomaan vuonna 2009 tehty oikaisu, jolla korjattiin vuonna 2001 tapahtunut virhe ja josta myös tiedotettiin helmikuussa 2009. Kaikki tutkimusten tulokset ja hallituksen niiden perusteella tekemät päätökset on raportoitu Finanssivalvonnalle, joka ei ole ryhtynyt lisäselvityksiin asiassa, toteaa Stora Enson hallituksen puheenjohtaja Gunnar Brock.

Raportti on teetetty ulkopuolisilla asianajajilla. Siinä käsitellyt aiemmat selvitykset on tehty yhteistyössä Stora Enson omien asiantuntijoiden kanssa. Yhteenveto on toimitettu Finanssivalvonnalle.

Consolidated Paper -seikkailu kuuluu Suomen taloushistorian suurimpiin yrityskauppoihin. Sitä on tituleerattu myös erääksi Suomen teollisuushistorian suurimmista virheistä. Stora Enso osti yhdysvaltalaisyhtiön 4,9 miljardin euron hintaan vuonna 2000. Kaupan epäonnistuminen tuli selkeäksi viimeistään vuonna 2007, jolloin Stora Enso sai 1,8 miljardia euroa luopuessaan amerikkalaisyhtiöstä.