Kovimmat kupinkerääjät ovat miehiä

140-vuotisjuhliaan viettävän Arabian astiastot ovat paitsi osa suomalaisten arkea vuosikymmenestä toiseen, myös keräilijöiden intohimon kohde. Astioiden verkkokauppa kasvaa koko ajan.

Kotimaa
Arabian astiasto Wanhat Kupit Paimala -liikkeessä.
Jouni Koutonen / Yle
Arabian astiasto Wanhat Kupit Paimala -liikkeessä.
Arabian astiasto Wanhat Kupit Paimala -liikkeessä.
Jouni Koutonen / Yle

Monessa suvussa astiastot kulkevat perintönä sukupolvelta toiselle. Usein sarjasta puuttuvia kuppeja, kannuja, kermakkoja ja vateja metsästetään kissojen ja koirien kanssa. Yleisimmin astiat löytyvät nykyään netistä.

- Osa asiakkaista on keräilijöitä, mutta paljon on myös ihan tavallisia ihmisiä, jotka etsivät käyttöastioita rikki menneiden kuppien ja lautasten tilalle, kertoo Harri Koski verkkokauppa Wanhoista Kupeista.

Seitsemän vuotta astioita netin kautta myynyt Koski kertoo, että verkkokaupan myynti lisääntyy koko ajan.

- Pääasiassa myymme Suomeen, koska Arabia on suomalaisten juttu. Myyntiä on myös Japaniin sekä Etelä-Koreaan, sillä siellä ollaan erityisen kiinnostuneita suomalaisesta muotoilusta.

Yksinkertaisuus viehettää idän ihmisiä

Toisin kuin Suomessa luullaan, japanilaisia astiametsästäjiä ei erityisemmin kiinnosta Muumit. Japanilaiset asiakkaat ovat Kosken mukaan pääsääntöisesti kauppiaita, jotka myyvät ostamansa astiat eteenpäin.

Tiedän yhden vanhemman herran Alavudelta, jolla on kuulemma yli 1500 maitokannua.

Harri Koski

- Myymme lähinnä retroastioita itään. Siellä tuntuu olevan määrätyt tuotteet, jotka ovat erityisen kiinnostavia, kuten mustavalkoinen Krokus sekä ruskea ja sininen Faenza.

- Olen joskus yrittänyt kysellä ulkomaalaisilta ostajilta, mikä näissä astioissa vetoaa, mutta en ole saanut vastausta. Ehkä se on astioiden yksinkertaisuus, joka viehättää heitä, Koski pohtii.

"Mies on hövelimpi rahankäytön kanssa"

Maitokannut ovat keräilijöiden intohimon kohde. Yllättäen kovimmat tiedossa olevat keräilijät ovat miehiä.

- Tiedän yhden vanhemman herran Alavudelta, jolla on kuulemma yli 1500 maitokannua. Turun seudultakin löytyy kannunkeräilijöitä, joilla on kannuja 500 ja 1000 kappaleen välillä. Nämä keräilijät ovat enimmäkseen pariskuntia.

Kosken mukaan miehet ovat valmiimpia laittamaan astioihin isoja summia.

- Mies on hövelimpi rahankäytön kanssa. Jos maitokannu maksaa siinä 1000 euron paikkeilla, eivät naiset uskalla laittaa rahaa siihen, koska voi tulla sanomista kotona. Mutta kun miehet ostavat kannun, nainen ei useinkaan sano mitään, vitsailee Koski.