1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

J. Kärkkäisen toimitusjohtaja erosi – syynä Magneettimedian kirjoitukset

Tavarataloyhtiö J.Kärkkäisen toimitusjohtaja Riku Ilvesluoto on ilmoittanut eroavansa. Syynä ovat yhtiön ilmaisjakelulehteen Magneettimediaan ja kustannustoimintaan liittyvät erimielisyydet. Ilvesluoto sanoutui irti lehden kirjoittelusta jo kesällä ja pyysi samalla anteeksi niiden aiheuttamaa mielipahaa.

talous
Kuvassa Ylivieskan Kärkkäisen tavaratalon yksi siäänkäynneistä.
YLE / Anssi Leppänen

Ilvesluoto kertoo lyhyessä tiedotteessaan, että hänen irtisanoutumisensa syynä ovat Magneettimedia -lehteen ja J. Kärkkäinen Oy:n kustannustoimintaan liittyvät erimielisyydet yhtiön pääomistajan Juha Kärkkäisen kanssa.

Ilvesluoto sanoutui jo heinäkuun lopussa irti Magneettimediassa julkaistuista artikkeleista. Hän totesi tuolloin, etteivät tekstit ole hyväksyttäviä eivätkä noudata tavarataloyhtiön ja Magneettimedian välillä sovittua linjaa. Hän ilmoitti myös, etteivät artikkelit edusta hänen arvomaailmaansa.

Magneettimediaa kustantavan yhtiön pääomistaja Juha Kärkkäinen on syytettynä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Kärkkäinen puolusti kirjoittelua oikeusistunnossa viime viikolla. Magneettimedian linjaan on Kärkkäisen mukaan kuitenkin luvassa muutoksia. Tuomio asiassa annetaan lähiviikkoina.

Ilvesluoto ehti toimia toimitusjohtajana maaliskuun alusta.

Lue seuraavaksi