Yli 500 000 kokoontui suremaan rabbia Jerusalemissa

Vaikutusvaltainen rabbi Ovadia Yosef kuoli maanantaina sairaalassa. Poliisi sulki katuja ja lisäsi turvatoimia hautajaissaattuetta varten.

Ulkomaat
Surijoiden piirittämä rabbi Ovadia Yosefin ruumista kuljettava auto etene hitaasti kadulla.
Surijoiden piirittämä rabbi Ovadia Yosefin ruumista kuljettanut auto eteni hitaasti kadulla Jerusalemissa 7. lokakuuta.Reuters-TV

Israelissa yli 500 000 ihmistä kokoontui suremaan vaikutusvaltaista rabbia Ovadia Yosefia hänen hautajaisiinsa maanantaina, kertoo poliisi. Poliisi sulki joitakin katuja Jerusalemissa ja lisäsi turvatoimia hautajaissaattuetta varten. Paikalle lähetettiin tuhansia ylimääräisiä poliiseja.

Rabbin kuolema on järkyttänyt syvästi monia israelilaisia.

Rabbi Ovadia Yosef kuoli 93-vuotiaana maanantaina jerusalemilaisessa sairaalassa. Rabbi oli ollut kuukausien ajan toisinaan sairaalassa hoidettavana. Hänelle tehtiin kaksi viikkoa sitten sydänleikkaus.

Yosef perusti ääriortodoksisen Shas-puolueen vuonna 1984. Yosef aiheutti myös ristiriitoja puheillaan. Hän muun muassa kuvaili palestiinalaisia käärmeiksi.

Lähteet: AFP, AP, Reuters