Viitasammakko voitti kaivoskiistan Paltamossa

Paltamon Mieslahden talkkikaivoksen ympäristölupa on hylätty. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto AVI ei myöntänyt Mondo Mineralsille ympäristölupaa Oulujärven rantaa sijoittuivalle avolouhokselle. AVIn mukaan kaivosta ei voi perustaa, koska alueella elävien viitasammakon ja liito-oravan elinalueita ei olisi voinut varmasti turvata.

Kotimaa
Viitasammakko lehtipeitteen päällä.
Arja Lento / Yle

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on hylännyt Mieslahden talkkikaivoksen ympäristölupahakemuksen. Lupaa haki Mondo Minerals, joka olisi kuljettanut malmin Sotkamoon jatkojalostettavaksi. Kaivoksesta oli suunnitelmissa louhia maksimissaan 500 000 tonnia talkkimalmia ja mineraaleja.

Paikalliset asukkaat ovat voimakkaasti vastustaneet kaivosyhtiön suunnitelmia.

Mieslahden talkkikaivoksen suunniteltu louhosalue sijaitsee Oulujärven rannalla Paltamossa, Mieslahden pohjukan itäpuolella. Kaivosalueen ympäristössä sijaitsee Natura-alueita.

Kaivoksen kuivatusvedet ja sivukivialueen suotovedet olisi johdettu käsiteltyinä Mieslahden Pitkänperään, jossa on viitasammakon elinympäristöjä. Lisäksi suunnitellun kaivoksen pintavalutuskentän alueella on liito-oravan elinpiiriä. Viitasammakko ja liito-orava ovat luonnonsuojelulain nojalla tiukasti suojeltuja eläinlajeja.

Aluehallintovirasto perustelee kielteistä ympäristölupapäätöstä sillä, ettei hakemuksen mukaisin vesienkäsittelyjärjestelyin ja rakentamisen vaiheistamisellakaan ei voida sulkea pois mahdollisuutta, että kaivosalueelta vesistöön johdettavat päästöt heikentävät viitasammakon lisääntymis- ja levähdyspaikan säilymistä. Lisäksi vesienkäsittelyyn kuuluva kosteikko saattaisi muuttaa ympäristöä niin, että liito-oravan käyttämät levähdyspaikat häviäisivät tai heikentyisivät.

Aluehallintoviraston mukaan lupamääräyksillä ei voi turvata elinpiirien säilymistä.

Ympäristöluvan kielteinen päätös on nähtävillä marraskuun alkupuolelle saakka Paltamon kunnassa ja aluehallintovirastossa Oulussa.