1. yle.fi
  2. Uutiset

Kouvolan kaupunki jakaa ekovinkkejä: "Kun miä käyn pesul, ni koitan olla lotraamatta vettä"

Kouvolan kaupunki on laskenut säästävänsä liki 200 000 euroa vuodessa, jos työntekijät tehostaisivat energiankäyttöä ja jätehuoltoa. Esimerkiksi tietokoneiden sammuttaminen työpäivän päätteeksi säästäisi vuosittain jopa 40 000 euroa.

Kotimaan uutiset
Vettä juoksutetaan altaassa
Yle

Kouvolan kaupunki säästäisi kymmeniä tuhansia euroja, jos kaikki työntekijät pelkästään sammuttaisivat valot lounastunnin ajaksi ja tietokoneet työpäivän päätteeksi.

Kouvolan kaupungin vuosittainen sähkö- ja lämpölasku on 10 miljoonaa euroa. Kaupungin energiaohjelman mukaan kulutusta pitäisi vähentää viidenneksellä vuoteen 2020 mennessä.

Kaupungin ympäristötoimessa lasketaan, että jos jokainen työntekijä sammuttaisi tietokoneensa yöksi ja viikonlopuksi, säästöä kertyisi 40 000 euroa vuodessa. Jos jokainen vielä sammuttaisi valot työhuoneestaan lounas- tai kahvitauolle lähtiessä, säästöä kertyisi vuosittain 24 000 euroa.

Kouvola yrittää vähentää ruokajätteen määrää neljänneksen. Jos tavoite täyttyy, kaupunki säästää 100 000 euroa. Yksipuolisista kopioista siirtyminen kaksipuolisiin kopioihin säästäisi puolestaan 20 000 euroa vuodessa.

Kaikkiaan kaupunki on laskenut säästävänsä tehokkaammalla energiankäytöllä liki 200 000 euroa ilman ensimmäistäkään investointia.

– Tavoitteet ovat kovat, mutta ihan realistiset, ympäristöasiantuntija Anna-Riikka Karhunen vakuuttaa.

Yksittäisillä työntekijöillä iso rooli

Säästötavoitteista huolimatta Kouvolan sähkönkulutus on kasvanut. Yhtenä syynä ovat jäähdytyslaitteet, joita on asennettu rakennusten saneerausten yhteydessä. Karhunen korostaakin yksittäisten työntekijöiden merkitystä energiansäästötalkoissa.

– Tässä on paljon tekemistä ja isoja säästömahdollisuuksia. Kiinteistönkäyttäjillä on iso rooli muun muassa laitteiden käytössä, Anna-Riikka Karhunen sanoo.

Tärkeää on muistaa esimerkiksi huoltaa ilmastointi- ja kylmälaitteet säännöllisesti ja tarkistaa huoneiden ja laitteiden lämpötilat.

Jätehuollon uusiminen on jo tuonut säästöjä kaupungille. Lajittelun takia loppujätteen määrä on pudonnut neljänneksen, ja jätteen kokonaismääräkin on pudonnut viime vuonna muutaman prosentin.

– Tätä kautta on jo viime vuonna säästetty yli 40 000 euroa jätehuollon osalta, Anna-Riikka Karhunen sanoo.

Energiankäytön tehostaminen ei ole vain isojen organisaatioiden tehtävä. Karhunen muistuttaa, että rahaa ja ympäristöä voi säästää omassakin taloudessa. Esimerkiksi huonelämpötilan laskeminen yhdellä asteella voi säästää lämmityskuluissa viisi prosenttia. Säästöjä voi kertyä myös päivittäisistä ostopäätöksistä.

– Kannattaa miettiä, mitä ostaa. Etenkin ruokajätteen osalta kannattaa käyttää edellisen päivän tähderuoat hyväksi seuraavana päivänä, että välttäisi ruoan heittämistä roskiin, Anna-Riikka Karhunen opastaa.

Lue seuraavaksi