1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Blogit

Anna Perho: Pyhä parsakaali

Haastattelin vuosia sitten naista, joka eli jättiperintönsä turvin täysin joutilasta elämää. Nainen oli kuitenkin löytänyt elämälleen tarkoituksen: ruuan. Hänen päivänsä kuluivat biodynaamisella kasvimaalla sekä erilaisten yrttivalmisteiden kanssa lotraillessa.

Yle Blogit
Anna Perho
Anna PerhoVille Juurikkala

Lähtiessäni nainen vannotti minua syömään tästä lähin aina Himalajan kristallisuolaa – sitä samaa, josta tehdään niitä kammottavia oransseja lamppuja – koska se vaikuttaisi suotuisasti "elimistön sähköjärjestelmään". Istuin jo autossa, käsi avaimella, kun nainen vielä luetteli, mitä ihmiskunnalle tulisi tapahtumaan, jos suolahommat eivät alkaisi laajemmalti kiinnostaa. Hän toi kiihkeydessään mieleeni epätoivoisen lähetystyöntekijän, joka pelkää menettävänsä oman taivaspaikkansa, jos hän ei saa kuuntelijaa kääntymään omaan uskoonsa.

Sillä uskontohan ruoka nykyisin on. Esimerkiksi parsakaalista puhutaan nykyisin huomattavasti kunnioittavampaan sävyyn kuin Jeesuksesta. Koettakaapa vain löytää yksikin kriittinen St. Parsakaaliin liittyvä keskusteluketju, kun taas Jeesuksesta… no niin.

Syömisestä on tehty paperilla käsittämättömän monimutkaista.

Olen toki itsekin vakuuttunut siitä, että laadukkaan ruuan ja holistisen hyvinvoinnin välillä on itsestään selvä yhteys. Minun on vaikea tuntea myötätuntoa sellaista vaivojaan luettelevaa ihmistä kohtaan, jonka toinen käsi louhii sipsipussia.

Toisaalta syömisestä on tehty paperilla käsittämättömän monimutkaista. Jokaiseen suupalaan liittyy kymmeniä eettisiä, ravitsemuksellisia ja elämänkatsomuksellisia kysymyksiä. Pelottelu on ravintokeskustelussa vahvasti läsnä. Päätavoite on ilmeisesti murtaa ihmisten psyyke toistelemalla, että pallojuusto tappaa. Tai nugetit. Tai ruisleipä. Tai mikä milloinkin.

Ruokaan liittyvän tiedon ja "tiedon" tulva on huikaisevaa. Laskin kerran huvikseni viikon aikana printtimediasta lukemani ruoka-aiheiset jutut ja vinkit. Pääsin perjantaihin mennessä noin 170 vinkkiin.

Syömisen terveysvaikutusten tutkiminen on tärkeää, mutta alituinen paisuttelu johtaa lopulta välinpitämättömyyteen. Itse en enää jaksaisi reagoida, vaikka saisin tietää, että maito valmistetaan asbestista. Aivan sama. Ensi viikolla joku on kuitenkin sitä mieltä, että se on terveydelle hyväksi.

Parsakaalista puhutaan nykyisin huomattavasti kunnioittavampaan sävyyn kuin Jeesuksesta.

Kun ruuasta puhutaan vain ravinteina ja sairauksia ehkäisevänä tai buustaavana aineena, unohdetaan jotain todella oleellista: ruuan sosiaalinen ja mielihyvää tuottava puoli. Ateriointi läheisten kanssa vähentää tutkitusti paino-ongelmia ja depressiivisiä tuntemuksia, vahvistaa ihmisten välisiä suhteita ja hyväksytyksi tulemisen tunteita. Tämä tuntuu hyvinvoinnin näkökulmasta paljon, paljon merkittävämmältä kuin ruuan GI-indeksi.

Ruokaa, varsinkin terveellistä, moititaan usein kalliiksi. Mutta miksi ruuan pitäisikään olla puoli-ilmaista? Ruoka on arvokkainta tarvitsemaamme materiaa. Ilman ruokaa ihminen menehtyy. Tätä ajatusta vasten halpuuden vaatimus tuntuu ristiriitaiselta. Euron nugetit johtavat ympäristön, halpatyövoiman ja eläinten kannalta kestämättömiin ratkaisuihin.

Osallistun Docventures-ohjelman innoittamana Lihaton Lokakuu-kampanjaan. Sen toteuttaminen – sovellan mallia, jossa saa syödä kalaa ja maitotuotteita – on ollut naurettavan helppoa. Idea myytiin minulle kahdella sanalla: vähemmälläkin pärjää.

Voisiko tätä ajatusta soveltaa myös ruokapuheeseen?

Anna Perho
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja kolumnisti, joka on työskennellyt tv-tuottajana, radiojuontajana ja käsikirjoittajana

Lue seuraavaksi