1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Iiro Viinanen kannattaa velkarahalla rakentamista: Tulevaisuuteen kannattaa investoida

Kasvava velkapotti ei lama-ajan koulimaa, entistä valtiovarainministeriä pelota. Ministeri kannattaisi nykyiseen kotikaupunkiinsa myös matalampaa kunnallisveroa, sillä se houkuttaisi alueelle uusia yrityksiä. Säästöjä haettaessa täytyisi ottaa työntekijöiden aivot käyttöön, sanoo Viinanen.

Iiro Viinanen Väisälänsaaressa Hirvensalmella. Kuva: Sari Selin / Yle

Ministeri Iiro Viinanen katsoo suopeasti nykyisen kotikaupunkinsa taloudenpitoa. Lahden kaupunginjohtajan tuore talousarvioesitys ei entistä valtiovarainministeriä yllättänyt.

- Hyvin tyypillinen moneen muuhunkin kuntaa nähden: velkamäärä kasvaa, veroäyri nousee ja palveluita leikataan. Sama laulu soi ympäri Suomea, toteaa Iiro Viinanen.

Säätötoimien keskellä Lahti aikoo käyttää suuria summia velkarahaa erinäisiin investointeihin. Ensi vuonna kaupunki ottaa velkaa 151 miljoonaa euroa.  Ministeri pitää investointikohteita kuitenkin perusteltuina.

- Tulevaisuutta varten kannattaa investoida, kunhan ne investoinnit ovat järkeviä. Sillähän sitä tulevaisuutta rakennetaan, eikä sillä, että annetaan kaiken rapautua, Viinanen muistuttaa.

Investointipotti on niin suuri, että jokaista lahtelaista kohden laskettu velkataakka kasvaa jatkossa liki 7 200 euroon. Viinasen mielestä asiasta ei kannata liikaa huolestua.

- Ei tämä Lahden tapa hoitaa asioita ole huonoimmasta päästä. Jatkossa vaan jarruja päälle ja keskitytään luomaan työpaikkoja, ministeri neuvoo.

- Kyllä Lahdella on edellytykset paljon auvoisempaan tulevaisuuteen kuin tällä hetkellä näyttää.

"Irtisanomisiin lähteminen merkki kyvyttömyydestä"

Kunnallisveron nostaminen ei sen sijaan saa Viinaselta kiitosta. Hän pitää sitä näennäisen helppona ratkaisuna vaikeisiin talousongelmiin.

- Se on helpoin tapa, kun ei muita konsteja keksitä. Lahden pitäisi pystyä erottautumaan veroäyrinsä puolesta positiiviseen suuntaan.

Investoimallahan sitä tulevaisuutta rakennetaan, eikä sillä, että annetaan kaiken rapautua.

Iiro Viinanen

Matalampi veroäyri houkuttelisi ministerin mukaan uusia veronmaksajia ja yrityksiä.

- Kaupunki on alkanut näivettyä, koska yrityksiä ei ole tullut riittävästi lisää, Viinanen huomauttaa.

Irtisanomisten välttämistä hän pitää kuitenkin erittäin positiivisena asiana. Lahden kaupunki aikoo kiertää yt-neuvottelut kaukaa, mutta monella muulla paikkakunnalla kuntatyöntekijöitä karsitaan kovalla kädellä.

- Useissa tapauksissa se on kyvyttömyyden merkki, jos täytyy turvautua irtisanomisiin. Säästöjä haettaessa täytyisi ottaa työntekijöidenkin aivot käyttöön. He ovat vähintään yhtä fiksuja kuin pomot, Viinanen kuittaa.