Kalevalasta puuttuu yhdeksän suomen aakkosta - edes d:tä ei löydy

Elias Lönnrotin kokoama Suomen kansalliseepos Kalevala peilaa myös suomen kirjakielen muutosta. Teoksessa ei ole edes kaikkia nykyaakkosia.

Kotimaa
YLE

Elias Lönnrot keräsi Kalevalan aineistoa runonkeruumatkoillaan itäisessä Savossa ja Karjalassa viidellä eri runonkeruumatkallaan. Ensimmäinen alkoi huhtikuussa 1828 ja viides huhtikuussa 1834.

Kun Lönnrot keräsi ja kirjoitti muistiin vanhoja runoja, ei niissä luonnollisestikaan ollut mukana sellaisia lainasanoja, joissa olisi vierasperäisiä kirjaimia. Vuonna 1849 ilmestyneessä Kalevalasta ei ole yhdeksää nykysuomen aakkosta. Sieltä puuttuvat b, c, d, f, q, w, x, z ja å.

Miksi d puuttuu?

Suomen kielessä ei alkujaan ole ollut d-äännettä. Se on itse asiassa esiintynyt Suomen murteissa vain yhdellä pienellä alueella Porin seudulla. D-äänteen tilalla on ollut niin sanottu soinnillinen dentaalispirantti, kertoo Joensuusta Itä-Suomen yliopiston suomen kielen professori Marjatta Palander.

- Soinnillinen dentaalispirantti ääntyy kuten englannin kielen the-sanan alussa oleva alkukonsonantti th, kertoo Palander.

Tämä soinnillinen dentaalispirantti (th) on ollut suomen puhutussa kielessä - erityisesti länsimurteissa - pitkään.

Puhekielessä d:tä ei ole nykypäivänäkään muualla kuin Porin seudulla.

- Kun Mikael Agricola rupesi suunnittelemaan suomen kirjakieltä 1500-luvulla, niin hänelle tuli ongelmaksi, miten tällaista th-äännettä merkittäisiin.

Palanderin mukaan Agricola päätyi kirjoittamaan äänteen d-kirjaimella tai dh-yhdistelmällä. Tämän havaitsee esimerkiksi ABC-kirjan ensimmäiseltä sivulta, jossa sydän-sanan Agricola on kirjoittanut muotoon sydhen.

1600-luvulla tuli tarve vakiinnuttaa jollain tavalla th-äänteen merkitseminen suomen kieleen.

- Vuoden 1642 Raamatussa vakiinnutettiin horjuva käytäntö niin, että äänettä merkittiin yksistään d-kirjaimella, kertoo professori Marjatta Palander.

D hiipi ruotsin kielestä suomen kieleen

1700-luvulla th alkoi jo olla harvinainen suomen puhekielessä. Sen tilalle tuli ruotsin kielestä lainattuna d-äänne. Tämä d tuli sitten yleiskieleen, kun tekstejä luettiin.

- Mutta puhekielessä d:tä ei ole nykypäivänäkään muualla kuin siellä Porin seudulla, kertoo Palander.

Kun Mikael Agricola rupesi suunnittelemaan suomen kirjakieltä 1500-luvulla, hänelle tuli ongelmaksi, miten th-äännettä merkittäisiin.

D-äänteen puuttumisen huomaa hyvin puhekielessä. Marjatta Palanderin mukaan sen havaitsee hyvin esimerkiksi meidän-sanassa.

- Länsimurteissa se on korvautunut l:llä meidän tai r:llä meirän. Itämurteissa tilalla voi olla j meijän tai ei mitään meiän. Joskus d:n voi korvata myös v tai h, esimerkiksi lato : lavossa.

D-äänteen kotiutuminen vie vielä vuosikymmeniä tai vuosisatoja

Viime vuosina kielentutkijoiden keskuudessa on puhuttu kovasti siitä, että murteille tyypilliset piirteet katoavat ja tilalle tulee yleiskielen muotoja. D-äänne luonnistuu useimmilta mainiosti erityisesti vierassanoissa, kuten diabetes, radon tai Budapest. Professori Marjatta Palander ei usko, että murteelliset muodot olisivat vaarassa kadota.

- En usko, että d korvaisi vanhoja murteellisia muotoja vielä pitkiin aikoihin.

Korjattu klo 13.00 Lönnrotin ensimmäisen runonkeruumatkan vuosiluku.