Kotkan kaupungille Vuoden uusiutuva energiateko -palkinto

Motiva on palkinnut Kotkan kaupungin Räskin alueen suunnitelmasta 10 000 eurolla. Palkintoraati kiitteli selkeätä ja konkreettista suunnitelmaa.

Kotimaa

Kotkan kaupunki on saanut Vuoden uusiutuva energiateko -palkinnon. Valtion omistama energia-asiantuntijayritys Motiva on palkínnut Kotkan kaupungin Räskin alueen suunnitelmasta 10 000 eurolla.

Räskin pientaloalueen yksi teemoista on energiatehokkuus, ja kaupunki aikoo kannustaa rakentajia alhaiseen energialukemaan muun muassa tontin vuokran alennuksilla. Räskin asemakaava velvoittaa liittymisen kaukolämpöön tai vaihtoehtoisesti valitsemaan muun uusiutuvaan energiaan perustuvan lämmitysjärjestelmän, kuten maalämmön tai pellettikattilan.

– Myös polkupyörien paikoituksen järjestäminen kiinteistöillä herätti positiivista mielenkiintoa, kertoo raadin vetäjä Iiris Lappalainen.

Kaupunki aikoo käyttää palkintosumman rakentajille suunnattuun koulutukseen, jossa käsitellään energiatehokkuutta sekä sisäilma- ja kosteudenhallinta-asioita.

Motiva haki Vuoden energiateko 2013 -kilpailussa asuinrakentamisen edelläkävijöitä, jotka suunnittelevat tai saneeraavat asuinaluetta tai yhdyskuntaa. Kilpailun kahteen sarjaan osallistui kaikkiaan 16 hanketta eri puolilta maata.

Raati myönsi lisäksi kunniamaininnat Oululle Hiukkavaaran ja Porvoolle Skaftkärrin alueesta sekä Helsingin Energialle Sakarinmäen koulun saneerauksesta.

Tekstiä on korjattu. Räskin asemakaava velvoittaa liittymisen kaukolämpöön, eikä maalämpöön, kuten tekstissä aiemmin kerrottiin.