Koulutetut serbit pakenevat maasta – Serbiassa maailman neljänneksi suurin aivovuoto

Maailman talousfoorumi arvioi, että Serbiassa on käynnissä yksi maailman suurimmista aivovuodoista. Nuoret alkoivat paeta maasta Jugoslavian sotien aikana, mutta maastamuutto jatkuu edelleen.

Silminnäkijä (tv)
Vladimir Petkovic, 34, suunnittelee muuttavansa pois Serbiasta.
Yle

Serbiasta on lähtenyt 1990-luvun Jugoslavian hajoamissotien jälkeen arviolta yli puoli miljoonaa ihmistä. Sodan päättymisestä on yli kymmenen vuotta, mutta aivovuotoa ei ole pystytty pysäyttämään.

Maailman talousfoorumin listauksen mukaan Serbia on tippunut häntäpäähän 144 maan joukossa.

Suuri osa maastamuuttajista on korkeasti koulutettuja nuoria. Serbiasta on lähtenyt erityisesti lääkäreitä, insinöörejä, IT- ammattilaisia, tutkijoita ja tohtoreita, serbialainen kansainvälisen politiikan tutkimuslaitos arvioi.

Serbian diaspora on yhteensä noin neljä miljoonaa, kun maan väkiluku on seitsemän miljoonaa. Serbejä muuttaa esimerkiksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Saksaan ja Iso-Britanniaan.

"Demokraattiset puolueet tuhosivat talouden"

- Aivovuoto on kuolinisku Serbialle. Tämä hallitus tai edelliset hallitukset eivät ole kiinnittäneet siihen mitään huomiota, sanoo yksi muuttoa suunnittelevista, 34-vuotias toimittaja Vladimir Petkovic.

Belgradissa asuva Petkovic kertoo odottaneensa Serbian muutosta parempaan koko nuoruutensa. Kolmekymppisten serbien sukupolvi vietti lapsuutensa Titon Jugoslaviassa, mutta kasvoi aikuiseksi Balkanin sotien jaloissa.

Olen pettynyt puolueisiin, jotka ottivat vallan Slobodan Milosevicin jälkeen. Petyin niihin yhtä paljon kuin Miloseviciin.

Vladimir Petkovic

Sotien aikaan hallinnut presidentti Slobodan Milosevic kaatui tasan kolmetoista vuotta sitten väkivallattomassa vallankumouksessa 5. lokakuuta 2000. Sadat tuhannet serbit nousivat Belgradin kaduille vastustamaan yhtenä sotien pääsyyllisistä pidettyä presidenttiä.

Milosevicin jälkeen demokraattiset puolueet nousivat valtaan.

- Olen pettynyt puolueisiin, jotka ottivat vallan Milosevicin jälkeen. Petyin niihin yhtä paljon kuin Miloseviciin. Hän tuhosi maan sodilla ja politiikallaan, mutta niin sanotut demokraattiset puolueet tuhosivat sen taloudellisesti täysin, Petkovic sanoo.

Maa ei ole päässyt sotien jälkeen jaloilleen. Serbian työttömyysprosentti on Euroopan korkeimpia, lähes 25. Keskipalkka on reilut kolmesataa euroa. Milosevicin jälkeen hallinneita poliitikkoja syytetään muun muassa korruptiosta.

Djordje Talevic
Djordje Talevic etsii töitä ulkomailta.Yle

- Luulen, että menetimme jo kriittisen määrän nuoria ihmisiä, jotka voisivat tehdä muutoksen parempaan suuntaan. Milosevicin aikana puoli miljoonaa nuorta, koulutettua ihmistä jätti maan. He olivat opiskelijoita tai vasta valmistuneita. Nyt he olisivat nelikymppisiä ja johtaisivat maata ja taloutta. Mutta meillä ei ole heitä, Djordje Talevic sanoo.

Suuressa kansainvälisessä yrityksessä työskentelevä, kolmekymppinen Talevic on päättänyt hakea siirtoa Serbiasta muualle Eurooppaan.

- En näe mahdolllisuutta ammatillliseen tai henkilökohtaiseen kehitykseen tässä maassa. Täällä on liian suuria rakenteellisia ongelmia, hän sanoo.

Talevic uskoo monien muiden tavoin, että uralla etenemiseen tarvitaan Serbiassa puolueen jäsenkirja.

Demokraattiset puolueet hävisivät vaalit keväällä 2012, kun presidentti Boris Tadic joutui astumaan syrjään Serbian progressiivisen puolueen Tomislav Nikolicin tieltä. Progressiivinen, oikeistolaisena pidetty puolue vei voiton myös parlamenttivaaleissa.

Menetimme jo kriittisen määrän nuoria ihmisiä, jotka voisivat tehdä muutoksen parempaan suuntaan.

Djordje Talevic

EU:hun liian pitkä aika

Serbian on määrä aloittaa neuvottelut EU-jäsenyydestä ensi vuonna. Maa on luovuttanut sotarikolliset Haagin sotatuomioistuimelle. Nyt ehtona on enää suhteiden normalisointi Kosovon kanssa. Paljon riippuu vaaleista, jotka pidetään Kosovossa marraskuussa. Aiemmin serbit ovat boikotoineet tai häirinneet Kosovon vaaleja. Nyt kaiken pitäisi sujua rauhallisesti.

Vladimir Petkovicin mielestä Euroopan Unioni tulee Serbialle liian myöhään. Jos koko Jugoslavia olisi hyväksytty EU:n jäseneksi jo 80-luvun lopulla, Balkanin sodat eivät ehkä olisi tapahtuneet, hän pohtii.

Sotienkin jälkeen tie EU:hun on takkuillut. Serbia sai viisumivapauden vasta vuonna 2010.

- Kun Milosevic kaatui, uskoimme, että liitymme EU:hun nopeammin. Se oli demokraattisen opposition päätavoite. Uskoimme, että vuonna 2010 olisimme olleet jo jäseniä.

Petkovic kertoo muuttavansa Saksaan, jossa on asunut aiemminkin.

- Minulla ei ole enää varaa tuhlata elämääni. Oletin Serbian muuttuvan viidessä tai kymmenessä vuodessa. Nyt näen, että se tulee muuttumaan ehkä viidessäkymmenessä vuodessa, hän sanoo.

Aiheesta lisää illan Silminnäkijässä, TV2 klo 20.