Politiikan tutkija: Hautala-skandaali kuivumassa kokoon

Poliitiikan tutkija Erkka Railo sanoo, että keskiviikkoaamuna alkanut skandaali johtui osittain toimittajien omasta toiminnasta, kun poliitikoilta lähdettiin hakemaan tuomitsevia kommentteja.

politiikka
Erkka Railo
Erikoistutkija Erkka RailoMarkku Salo / Yle

Turun yliopiston politiikan tutkija Erkka Railo arvioi, että kehitysministeri Heidi Hautalan (vihr.) väitetyistä toimista eilen keskiviikkona ryöpsähtänyt skandaali on kuivumassa kokoon.

– Tyypillisesti skandaalien käyttövoima on siinä, että tehdään uusia paljastuksia, jotka pahentavat tilannetta. Nyt on päinvastoin käynyt niin, että tähän asti tiedot ovat olleet Hautalan kannalta myönteisiä, ja ne todennäköisesti syövät tätä skandaalin käyttövoimaa, Railo pohti Ylen aamu-tv:n haastattelussa.

Iltalehti julkaisi eilen keskiviikkona uutisen (siirryt toiseen palveluun), jossa väitettiin Heidi Hautalan estäneen valtion omistamaa Arctia Shipping -yhtiötä tekemästä rikosilmoitusta ympäristöjärjestö Greenpeacen toiminnasta viime vuoden maalis- ja toukokuussa. Myöhemmin päivällä valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston ylijohtajana tapahtuma-aikana toiminut virkamies Pekka Timonen ilmoitti ottavansa vastuun rikosilmoitusasiaan puuttumisesta.

Railon mukaan voima, jolla eilinen skandaali alkoi osoittaa, että aiemmat kohut ovat syöneet Hautalan uskottavuutta. Ministerin eroa alettiin vaatia jo muutamassa tunnissa.

– (Tämä) kertoo siitä, että aikaisemmat kömmähdykset tai skandaalit ovat jollain tasolla syöneet hänen uskottavuuttaan siten, että poliittiset vastustajat ja jopa jotkut hallituskumppanipuolueiden kansanedustajat ovat valmiita uskomaan Hautalasta heti hyvin vakavia syytöksiä ennen kuin antavat hänelle itselleen tilaisuuden vastata niihin, hän jatkoi.

Hautalan asema kyseenalaistettiin viime keväänä, kun selvisi, että hän oli teettänyt oviremontin ja siivoustyötä maksamatta veroja ja eläkemaksuja.

Railo epäilee, että tällä kertaa herkkä reagointi johtui osittain myös toimittajien omasta toiminnasta.

– Toimittajat lähtevät liikkeelle hyvin nopeasti tenttaamaan ja hakemaan tällaisia mielipiteitä ja mielellään hakemaan tällaisia tuomitsevia muiden poliitikkojen kommentteja, koska he tietävät, että juuri tällaiset tuomitsevat kommentit muilta poliitikoilta ruokkivat skandaalia ja saavat sen näyttämään suurelta.