Selvitys: Virheet suunnittelussa ja rakentamisessa pahensivat Launeen koulun sisäilmaongelmia

Lahden kaupunki on selvityttänyt Launeen koulun rakentamisessa ja korjaamisessa tehtyjä virheitä. Tähän mennessä on paljastunut useita puutteita.

Kotimaa
Launeen koulu ja väistötilat
Katariina Luoma / Yle

Launeen koulurakennuksesta on löytynyt useita sisäilmaa heikentäviä tekijöitä. Syynä ovat olleet muun muassa riskialttiit suunnitteluratkaisut, työvirheet ja liian vähäinen korjaustyön valvonta sekä laadunvarmistus.

Havainnot kävivät ilmi, kun Lahden kaupunki tilasi Vahanen Oy:ltä selvityksen koulun rakentamisessa ja korjauksessa tehdyistä virheitä.

Koulussa on ollut vuosikausia sisäilmaongelmia, jota miljoonakorjaukset eivät ole tähän mennessä parantaneet. Tällä hetkellä Launeen koulu toimii väistötiloissa ja koulurakennuksesta on käytössä vain murto-osa.

Korjausselvityksen rinnalla tehdään rakennesuunnitelmaa koulun korjaamiseen. Vahanen Oy on havainnut myös nykyisten urakoiden työsuorituksissa puutteita, joihin on puututtu.

Selvitystyö jatkuu

Selvitysten mukaan koulun sisäilmaongelmien aiheuttajia ovat olleet mikrobiperäiset epäpuhtaudet, joita on kulkeutunut huoneilmaan maaperästä ja ulkorakenteen sekä sisäkuoren vuotokohdista. Rakenteiden koneellinen tuuletus on paikoin jopa huonontanut tilannetta, Vahanen Oy:n selvityksessä todetaan.

Koulun ulkoseinien tiivistyskorjaukset todettiin tutkimuksissa pääosin onnistuneiksi ikkunaliittymien ja lattiaseinäliittymien osalta. Joissakin tiivistetyissä tiloissa oli kuitenkin puutteita, joiden takia lämmöneristeiden ja maaperän epäpuhtaudet ovat voineet kulkeutua huoneisiin ja heikentäneet mahdollisesti sisäilmaa.

Koulun korjauksia ja ongelmien aiheuttajia on perattu tähän mennessä vain osasta rakennuksesta. Selvitykset jatkuvat edelleen.

Kaupungin tilaama loppuraportti Launeen koulun korjaustyöstä valmistuu joulukuussa.