1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Lähiruoka maistui Syväkankaan koululaisille

Lähellä tuotettu puhdas ruoka koetaan tärkeäksi, mutta toistaiseksi torstain kaltaiset päivät ovat Keminkin kouluissa poikkeuksia.

Kotimaan uutiset
Ruoka-annos koulun ruokalassa tarjottimella.
Antti Heikinmatti / Yle

Kemissä vietettynä lähiruokapäivänä Syväkankaan koulun oppilaat saivat maistaa muun muassa kylmäsavuporokastiketta ja naapurikunnassa viljellystä rukiista valmistettuja ruishelmiä.

Eelis Ukonaholle torstaina tarjoiltu lähiruoka maittoi. Myös Valtteri Kemppainen söi lähiruokaa mielellään.

– Hyvää oli, maha tuli täyteen.

– Perussettiä oli. Ihan hyvä pitää tällainen päivä tässä välissä, Kemppainen kannusti.

Jasper Posti sen sijaan oli enemmän epäilevällä kannalla.

– En tykänny ite kauhean paljon. En tiiä, ei vain maistu.

Paikallisia tuottajia löytyy, kunhan osataan hakea

Lähiruuan käyttön lisäämisestä on puhuttu jo pitkään. Meri-Lappi on kuitenkin yksi niistä kahdeksasta pilottialueesta, jossa asia ollaan viemässä entistä paremmin puheista tekoihin.

Kemiin, Simoon, Keminmaahan ja Länsi-Pohjan keskussairaalaan ruuat toimittava Meri-Lapin kuntapalvelut on mukana Kestävät hankinnat -hankkeessa, jossa tuotekehittämällä ja yhteistyössä tuottajien kanssa on saatu paikallisia raaka-aineita suurtalouskeittiöiden raaka-aineiksi.

– Pilottituotteena on kylmäsavupororouhe, jota on kehitetty yhdessä paikallisen lihatalon Röngän kanssa. Siitä on myös tehty erilaisia reseptikokeiluja keittiöitä varten, kertoo Meri-Lapin kuntapalvelujen ruokapalvelupäällikkö Katja Vuorenmaa.

– Poron lisäksi olemme saaneet läheltä esimerkiksi Tervolassa valmistettavan ruishelmen, josta toivotaan hyvää riisin korvaajaa.

Vuorenmaan mukaan tulevaisuudessa paikallisia ruuantuottajia etsitään myös naapurin puolelta Ruotsista. Pilottihankkeessa kehitetyt kilpailuttamiskeinot helpottavat sitä, että paikallisilla tuottajilla on mahdollisuus entistä paremmin päästä osaksi hankintarenkaita.

Kilpailuttaminen voi viedä jatkuvuuden

Yksi suurimmista ongelmista lähiruuan tuomisessa suurtalouskeittiöihin onkin tähän asti ollut, että pienet tuottajat eivät ole pystyneet takaamaan riittävän suurta ja tasaista tavaravirtaa.

Viime vuosina myös yksittäisiä eriä paikallisia tuotteita on uskallettu ottaa suurkeittiöiden käyttöön.

Poron lisäksi olemme saaneet läheltä esimerkiksi Tervolassa valmistettavan ruishelmen, josta toivotaan hyvää riisin korvaajaa.

Katja Vuorenmaa

- Ongelmana on osin vieläkin raaka-aineiden jalostusaste. Tuotteiden pitää olla tarpeeksi helposti suurtalouskeittiöissä käytettävissä, joten tässä tarvitaan yhteistyötä keittiöiden ja tuottajien kanssa, Vuorenmaa korostaa.

Kunta-alalla kilpailuttaminen voi kuitenkin vaikeuttaa pitkäaikaisten yhteistyökuvioiden muodostumista, sanoo Röngän hankintavastaava Anne Närhilä.

– Jos kunta voi kilpailuttamisen seurauksena sitoutua esimerkiksi vuodeksi tai pariksi, on tuottajayrityksellä aika korkea kynnys ryhtyä tuotekehityksen vaatimiin investointeihin, Närhilä muistuttaa.

Asenteet ovat kuitenkin muuttuneet viime vuosina niin paljon lähiruoka-ajattelulle suotuisemmaksi, että käytännön ongelmien uskotaan piankin ratkeavan.

Meri-Lapissakin lähiruuan käytön lisäämisestä on linjattu muun muassa Kemi-Tornio -seutuhallituksessa, jossa alueen kunnat ovat päätöksentekijöinä.

Lue seuraavaksi