Tuktukilla Bangkokista Helsinkiin - siinä on paljonkin järkeä!

Sympaattiset herrat yhdistävät riksamatkan kahden mantereen halki, thaimaalaisen ruuan ja hauskat sirkustemput.

Kotimaa
Sirkustaiteilijat Pyry Kääriä ja Juho Sarno.
Pyry Kääriä ja Juho Sarno aikovat ajaa 17 000 kilometriä kolmipyöräisellä riksalla Bangkokista Helsinkiin. Matka alkaa joulukuussa. Miehet tekevät sirkustemppuja matkalla ja opettavat niitä paikallisille. Vastalahjaksi he toivovat, että paikalliset ihmiset opettavat heille pitkin matkaa ruoanlaittoa.

Suomalaiset sirkustaiteilijat Juho Sarno ja Pyry Kääriä aikovat ajaa kolmipyöräisellä riksalla - tuktukilla - Thaimaan Bangkokista Helsinkiin. Herrat esittelivät hurjaa ideaansa Ylen aamu-tv:n haastattelussa.

Kaikki alkoi viitisen vuotta sitten. Tuolloin miehillä oli vain ajatus, että olisi hienoa ostaa riksa ja ajaa se Suomeen. Ajatus jäi hautumaan ja sen ympärille alettiin kehitellä "jotain järkeä", Kääriä kertoo.

17 000 kilometrin ajomatka on tarkoitus toteuttaa ensi talvena. Retken ympärille on löytynyt paljonkin "järkeä".

Molemmat rakastavat ruuanlaittoa. Syntyi ajatus, että riksaan yhdistetään katukeittiö, jonka myötä ajopeliä voidaan käyttää myös liikkuvana ravintolana.

- Thaimaalainen ruoka on herkullista, eikä missään ole niin terveellistä ruokaa kuin thaimaalaisissa katukeittiöissä, Sarno kehuu.

Riksa-ajelusta tehdään lisäksi TV-sarja, jonka miehet kuvaavat itse. He ovat perustaneet filmausta varten yhtiön.