Aku Hirviniemi ja Janne Kataja yrittävät puhaltaa henkeä vanhaan lasitehtaaseen

Vanhan historiallisen lasitehtaan aluetta on koetettu elvyttää Riihimäellä jo useaan eri otteeseen. Liian karuksi koettu paikka ei ole kuitenkaan toistaiseksi löytänyt paikkaansa nykyajassa. Nyt riihimäkeläiset kulttuuripersoonat Aku Hirviniemi ja Janne Kataja koettavat puhaltaa lasitehtaan alueen lentoon.

kulttuuri
Riihimäen vanhan lasitehtaan alue syksyllä
Lasitehdas Riihimäellä saattaa saada uusia asukkaita toimijoikseen piankin.Miki Wallenius / Yle

Riihimäen vanhan lasitehtaan alueesta kaavaillaan valtakunnallisesti merkittävää kulttuurimatkailukohdetta. Marraskuun alusta käynnistyvän Illuusioiden Riihimäki -hankkeen tavoitteena on muovata vanhasta lasitehtaasta elämyksiä tarjoava keskus.

Kulttuurikeskus-ajatusta vievät eteenpäin Lasitehtaan kiinteistön omistaja A. Ahlström Oy, Hämeen ammattikorkeakoulu, lasitehtaan yrittäjät sekä Aku Hirviniemen ja Janne Katajan omistama Hihhihhii Oy. Riihimäen vt. kulttuurituottaja Anna Vesén uskoo, että vanhan lasitehtaan miljöö kiinnostaa kulttuuriväkeä.

Tavoitteet pitää aina asettaa korkealle eli pitää jotain niin hämmästyttävän hienoa

Anna Vesén

- Alue on mielenkiintoinen ja henkii historiaa. Vanhan lasitehtaan rosoisuus on ennen kaikkea se, mikä viehättää luovien alojen toimijoita, ja sen pohjalta ehkä tämä nimikin, Illuusioiden Riihimäki on kehittynyt. Tälle alueelle voidaan luoda monennäköisiä, jännittäviä tapahtumia ja kohtaamisia.

Vesén uskoo myös siihen, että Wanhan Lasitehtaan alueesta saadaan valtakunnallisesti kiinnostava kohde. Onhan Riihimäki lähellä pääkaupunkiseutua ja sen kulttuurinnälkäisiä ihmisiä.

- Tavoitteet pitää aina asettaa korkealle eli pitää olla jotain niin hämmästyttävän hienoa. Kun alueella jo ennestään sijaitsee mielenkiintoisia asioita, kuten Suomen metsästysmuseo ja Suomen Lasimuseo, niin uskon niidenkin vetovoiman lisääntyvän sitten, kun samalla alueella tapahtuu muutakin tällaista pop-up-tyyppistä häppeninkiä.

Tapahtumia ehkä jo ensi vuoden elokuuksi

Ensi vuoden loppuun kestävän Illuusioiden Riihimäki -hankkeen kokonaiskustannusarvio on 50 000 euroa. Riihimäen kaupunki osallistuu hankkeeseen kuudentuhannen euron potilla. Lisäksi hankkeelle on haettu EU-rahaa Hämeen liiton kautta. Päätöksiä EAKR-rahoituksen saamisesta on odotettavissa loppuvuodesta.

- Jos hanke saa rahaa, niin ensi vuoden elokuuksi on jo suunnitelmissa järjestää joitakin tapahtumia vanhan lasitehtaan alueella, Vesén kertoo.

Illuusioiden Riihimäki -hanke tekee tiiviisti yhteistyötä toisen kaupungissa viritteillä olevan hankkeen eli RiiDesign-hankkeen kanssa. Sen tavoitteena on saada seudun luovien alojen toimijat verkostumaan ja lisäämään erimerkiksi markkinointiyhteistyötä. Myös RiiDesignille haetaan parhaillaan rahoitusta.