Tänään saa mokata huoletta

Epäonnistumisen päivän järjestäjien mielestä epäonnistuminen on viimeinen tabu, joka suomalaisessa kulttuurissa on murrettava.

Kotimaa
Taikinakattiloita, joita taikina on kohonnut yli ja valunut ulos.
Hanna Lilius

Tänään sunnuntaina on historian kolmas kansainvälisen epäonnistumisen päivä. Päivän tarkoituksena on hälventää negatiivista suhtautumista epäonnistumiseen ja kannustaa ihmisiä yrittäjyyteen.

Tapahtuman taustalla vaikuttavat suomalaiset opiskelijat. Opiskelijoiden mielestä epäonnistuminen on viimeinen tabu, joka suomalaisessa kulttuurissa on murrettava.

- Monen nykyisen huippuyrittäjän tie on ollut yhtä kulkua epäonnistumisesta toiseen, kommentoi tapahtuman vastaava tuottaja Janika Kallio.

- Kaikista mielenkiintoisinta ei ole menestyminen, vaan ne usein rosoisetkin kasvutarinat, jotka ovat menestykseen johtaneet, toteaa puolestaan Aaltoes-opiskelijajärjestön puheenjohtaja Elina Uutela.

Esimerkiksi luovien tehtävien parissa epäonnistumisen pelon voittaminen on suorastaan elinehto, opiskelijat uskovat.