Kreetan lähistöllä maanjäristys - "Uima-altaan vesi läikähti kunnolla"

Järistyksen ei ainakaan toistaiseksi tiedetä vaatineen uhreja tai aiheuttaneen huomattavia tuhoja. Paikallisten mukaan kyseessä on kuitenkin vuosikausiin voimakkain järistys alueella.

Ulkomaat

Kreetan länsipuolella on sattunut maanjäristys, jonka magnitudi oli 6,4. Järistyksen ei tiedetä vaatineen uhreja tai merkittävää tuhoa, Kreikan viranomaiset kertovat.

Plataniaksessa Hanian lähellä lomaileva Yle Tampereen toimittaja Päivi Solja kertoo, että järistys tuntui selvänä vahvahteluna.

- Olin uima-altaalla ottamassa aurinkoa, ja selvästi maa vavahteli useiden sekuntien ajan ja uima-altaan vesi läikähti kunnolla. Hotellihenkilökunta kehotti ihmisiä tulemaan kauemmas ovista ja ikkunoista, Solja kertoo.

Paikallisten mukaan kyseessä on vuosikausiin suurin järistys alueella. Esimerkiksi kaupoissa tavaroita putosi silminnäkijöiden mukaan hyllyiltä lattioille, mutta sitä suuremmista vahingoista ei ole toistaiseksi tietoja.

Järistyskeskus sijaitsee Kreetan länsipuolella noin 70 kilometrin päässä Haniasta 40 kilometriä merenpinnan alapuolella.

Lähteet: Yle Uutiset, Reuters