Espanjassa odotetaan vallanvaihtoa - kruununprinssi johti kansallispäivän juhlallisuuksia

Espanjassa uumoilut vallanvaihdosta vahvistuvat: kuningas Juan Carlos I ei osallistunut kansallispäivän juhlallisuuksiin. Juhlapäivän sotilasparaatia on karsittu vuosi vuodelta Espanjan säästöohjelman vuoksi.

Ulkomaat
Espanjan kruununprinssi Felipe osallistui kansallispäivän paraatiin Madridissa 12. lokakuuta.
Espanjan kruununprinssi Felipe osallistui kansallispäivän paraatiin Madridissa 12. lokakuuta.Kote Rodrigo / EPA

Espanjan kruununperijä Felipe on johtanut tänään lauantaina Espanjan kansallispäivän juhlallisuuksia Madridissa. 75-vuotias kuningas Juan Carlos I jätti juhlapäivän sotilasparaatin nyt väliin ensimmäistä kertaa. Kuningas toipuu lonkkaleikkauksista, joita hänelle on tehty viisi kahden vuoden aikana. Hän kotiutui sairaalasta lokakuun alussa.

Paraatista on karsittu viime vuosina Espanjan säästötoimien takia muun muassa ylilentoja. Kuluja pienennettiin jälleen 15 prosenttia verrattuna viime vuoteen. Kustannuksia kertyi tänä vuonna runsaat 800 000 euroa. Vielä kaksi vuotta sitten summa oli liki kolme miljoonaa euroa.

Espanjan kansallispäivänä muistellaan löytöretkeilijä Kristoffer Kolumbusta, joka saapui Amerikkaan 12. lokakuuta 1492.

Suuri osa nuorista ei halua monarkiaa

Kruununprinssi vaati kansallispäivän puheessaan Espanjalta yhtenäisyyttä. Samaan aikaan Katalonian pääkaupungissa Barcelonassa tuhannet mielenosoittajat vastustivat maakunnan itsenäistymisvaatimuksia.

Katalonian kansallispäivänä 11. syyskuuta sadattuhannet katalaanit muodostivat 400 kilometriä pitkän ihmisketjun, jolla he vaativat kansanäänestystä maakunnan mahdollisesta itsenäistymisestä. Katalonian itsehallintoalueen presidentti Artur Mas on sanonut haluavansa järjestää äänestyksen.

Sigma Dos -tutkimusyhtiön viime vuonna tekemän mielipidemittauksen mukaan liki 60 prosenttia alle 30-vuotiaista täysi-ikäisistä espanjalaisista haluaa, ettei maa olisi kuningaskunta. Tänä vuonna tehtyjen kyselyjen mukaan puolet kaikista espanjalaisista toivoisi kuninkaan luopuvan kruunustaan.

Juan Carlos on kuitenkin myös laajalti arvostettu. Kuninkaan johdolla maa siirtyi demokratiaan kenraali Francisco Francon kuoltua 1975 ja diktatuurin päätyttyä. Kuninkaan julkisuuskuva on kärsinyt viime aikoina etenkin sen takia, että hänen tyttärensä Cristina on sotkeutunut korruptioskandaaliin.

Lähteet: Reuters, AP, AFP