1. yle.fi
  2. Uutiset

Kahdeksan surmanluotia - rikossarjojen edelläkävijä?

Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluotia esitetään New Yorkin Museum of Modern Artissa ensi viikolla. The New York Times-lehti arvioi Niskasen ohjaustyön olevan rikossarjojen pioneerityö.

Osallistu
Kuva Mikko Niskasen ohjaamasta televisioelokuvasta Kahdeksan surmanluotia (1972).
Kuva Mikko Niskasen ohjaamasta televisioelokuvasta Kahdeksan surmanluotia (1972).Leif Öster / Yle

Kahdeksan surmanluotia esitetään Yhdysvalloissa maineikkaassa museossa ensi viikolla. The New York Times kirjoittaa, että tv-elokuva on edelläkävijä, joka on The Wiren ja Breaking Badin kaltaisten menestyssarjojen isä.

Elokuva kertoo neljän poliisin surman alkaen laukauksista ja siirtyen ajassa taaksepäin, rikokseen johtaneisiin synkkiin tapahtumankäänteisiin.

Näetkö suomalaisessa klassikossa yhtymäkohtia nykypäivän menestyssarjoihin? Onko Kahdeksan surmanluotia oikea teos edustamaan suomalaista tv- ja elokuvaosaamista maailmalla?

Lue seuraavaksi