Oopperan kummitus kansallisoopperaan 2015

Suomen Kansallisooppera ottaa ohjelmistoonsa Andrew Lloyd Webberin musikaalin Oopperan kummitus. Musikaalin ensi-ilta on Kansallisoopperan päänäyttämöllä syyskuussa 2015.

kulttuuri
Oopperan kummitus Melbournen Oopperan esityksenä vuodelta 2007.
Melbournen Ooppera esitti Oopperan kummitus musikaalia vuonna 2007.Julian Smith / EPA

Kansallisooppera toteuttaa Andrew Lloyd Webberin musikaalin Oopperan kummitus syksyllä 2015. Musikaali tehdään Kansallisoopperan omana, uutena versiona, jonka ohjaa Tiina Puumalainen. Koreografian luo Osku Heiskanen. Ensi-iltaa juhlitaan päänäyttämöllä 4.9.2015, ja kevään 2016 loppuun mennessä esityksiä kertyy 45. Oopperan kummitus (The Phantom of the Opera) esitetään alkuperäisellä kielellä, englanniksi.

Suuri muoto ja viitekehys

- Kansallisooppera on laaja-alainen musiikkiteatteritalo, jonka ohjelmistossa on ollut musikaalin mentävä aukko. Nyt korjaamme sen kerralla tuomalla näyttämölle teoksen, jonka suuri muoto ja viitekehys sopivat näyttämöllemme. Oopperan kummituksessa on kaikki ne elementit, jotka pääsevät parhaimmalla tavalla oikeuksiinsa juuri Kansallisoopperassa, sanoo Kansallisoopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi.

Ohjaaja Tiina Puumalainen on tunnettu töistään tanssin, teatterin ja musiikin parissa. Hänen tuoreimman musikaaliohjauksensa, The Addams Familyn esitykset, ovat parhaillaan menossa Tampereen työväen teatterissa. Oopperan kummituksen lavastuksen suunnittelee Teppo Järvinen, puvut Marjaana Mutanen ja valaistuksen Timo Alhanen.

Kummitus on menestynein musikaali

Andrew Lloyd Webber sävelsi Oopperan kummituksen vuonna 1986, ensi-ilta oli Lontoossa. Teos on taloudellisesti musikaalihistorian menestynein, se on kerännyt yli viisikymmentä teatterialan palkintoa ja yli sata miljoonaa katsojaa. Se on myös pisimpään New Yorkin Broadwayllä koskaan esitetty show. Pariisin oopperaan sijoittuva kauhutarina perustuu Gaston Leroux'n romaaniin vuodelta 1910.