Savusukellus on ikääntyvän palomiehen kompastuskivi

Pelastuslaitokset ennakoivat henkilöstön eläkeiän nousua. Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitoksessa todellinen eläköitymisikä alkaa lähestyä 60:tä vuotta ja jatkaa nousemistaan. Työkyvyn ylläpitäminen on tärkeää, mutta tulevaisuudessa on väistämätöntä, että loppuun saakka jaksavien ja työkyvyttömyyseläkkeelle jäävien väliin tulee kolmaskin ryhmä.

Kotimaa
Savusukeltaja työssään
Arttu Horttanainen / Yle

Vuorotyötä tekevän pelastushenkilöstön eläkeikä muuttui vuonna 1995. Ennen sitä eläkkeelle jäätiin 55 vuoden iässä. Sen jälkeen järjestelmä muuttui: eläkeikä alettiin laskea painotetusti niin, että ennen vuotta 1995 palveltu aika oikeuttaa 55 vuoden eläkeikään ja sen jälkeinen 65 vuoden ikään.

Painotus on alkanut purra muun muassa Keski-Pohjanmaalla. Nyt tosiasiallinen eläköitymisikä on lähemmäs 60 vuotta. Vielä tähän saakka työntekijät ovat pääsääntöisesti joko jaksaneet loppuun saakka tai joutuneet työkyvyttömyyseläkkeelle.

Eläkeiän noustessa on odotettavissa kolmaskin ryhmä: ne, jotka eivät jaksa loppuun, mutta joita sairaus ei vie työkyvyttömyyseläkkeelle. Heidän työuransa loppuosalle on löydettävä jokin ratkaisu.

Savusukeltaminen vaatii kovaa fysiikkaa

Korkea kynnys on savusukelluskelpoisuus. Täyttääkseen sen vaatimukset, palomies joutuu tekemään paljon töitä myös töiden ulkopuolella:

– Kovasti joutuu töitä paiskimaan ja sitä mukaa kun ikääntyy, entistä kovemmin. Pitää olla fyysistä kestävyyttä, mikä edellyttää sitä, että harrastaa kestävyyslajeja riittävästi. Hapenottokyvyn pitää ylittää tietty raja ja lihaskunnolle asetetaan aika kovia vaatimuksia, kuvaa apulaispelastusjohtaja Matti Koivisto.

Työnantaja on hänen mukaansa asiassa puun ja kuoren välissä: sekä eläkeikä että savusukeltamisrajat on määritelty valtakunnallisesti, paikallisesti käteen jää vain toimeenpano.

Koivisto haluaa uskoa, ettei kehityksessä muhi minkäänlainen pommi. Paras keino on pyrkiä ennalta välttämään työkykyongelmia. Tärkeää on, että työterveyshuolto ja kuntoutuspalvelut toimivat ja että työnantaja tarjoaa tilat, välineet ja työaikaakin toimintakyvyn ylläpitoon.

Jos realisti on, voi olla jokseenkin varma, että kaikkien osalta ennaltaehkäisevät ponnistelut eivät onnistu.

Apulaispelastusjohtaja Matti Koivisto

– Toki jos realisti on, voi olla jokseenkin varma, että kaikkien osalta ennaltaehkäisevät ponnistelut eivät onnistu.

Kiinteistöpuolelta löytyy mahdollisuuksia

Kokkolassa pelastuslautakunta kysyi kunnilta niiden valmiutta työllistää tällaisia palomiehiä muihin tehtäviin tai vaihtoehtoisesti myöntää lisärahaa heidän pitämisekseen pelastuslaitoksessa töissä, jotka eivät vaadi täyttä työkykyä.

Kannus ja Toholampi voisivat löytää kiinteistöpuolelta työtehtäviä, lisärahaa ei löydä mikään kunnista. Pietarsaarelta ei löydy sen paremmin varoja kuin korvaavia töitäkään. 11 kunnan alueelle pelastuspalveluja tarjoavan laitoksen henkilöstö on isäntäkunta-Kokkolan palveluksessa, ja vastuu heistä jää viime kädessä siis Kokkolalle.

Vastaukset eivät tässä taloudellisessa tilanteessa yllättäneet apulaispelastusjohtajaa. Tavoitteena oli lähinnä kartoittaa, missä mennään.

– Se on myös hyvää henkilöstöpolitiikkaa: nyt kaikki tietävät etukäteen, mikä on maksajien suhtautuminen. Osaltaan tietoisuus varmasti ohjaa sellaisiin ratkaisuihin, jotka ovat kokonaisuuden kannalta siedettäviä, niin henkilöstön kuin laitoksenkin kannalta, luonnehtii Koivisto.

Osaltaan tietoisuus varmasti ohjaa sellaisiin ratkaisuihin, jotka ovat kokonaisuuden kannalta siedettäviä.

Apulaispelastusjohtaja Matti Koivisto

Sopimushenkilöstöstä turha toivoa pelastusta

Toholammin kunta esittää ratkaisuksi syntyvän vajeen korvaamista sopimushenkilöstöllä. Tässä törmätään Koiviston mukaan koko maata koskevaan toiseen ongelmaan: sopimushenkilöstön mahdollisuudet päästä työpaikoiltaan hälytystehtäviin huononevat vuosi vuodelta.

– Joka toimialalla on vedetty löysät pois, eikä sieltä ole varaa kenenkään lähteä. Toisaalta työssäkäyntialueet ovat kasvaneet ja kasvavat edelleen. Sopimuspalomies joka voi kyllä olla ilta-aikaisin käytettävissä, työskentelee virka-aikan kymmenien kilometrien päässä eikä kerkeä tehtäviin.

Koivisto uskookin, että suunta on juuri päinvastainen: sopimushenkilöstöä joudutaan virka-ajalla korvaamaan entistä enemmän päätoimisella henkilöstöllä.