Talouden Nobel-palkinto rahamarkkinoiden ennustettavuudesta

Kolme professoria palkitaan empiirisestä työstään, jonka tavoitteena on ennustaa pörssikurssien liikkeitä.

talous
Talouden Nobel-palkinnon voittaneet taloustieteilijät Eugene F. Fama (vas.), Lars Peter Hansen ja Robert J. Schiller.
Eugene F. Fama, Lars Peter Hansen ja Robert J. Shiller palkittiin vuosikymmenien empiirisestä työstä, joka on luonut perustan nykyiselle käsitykselle osakkeiden hintojen muodostumisesta.

Taloustieteen tämänvuotisen Nobel-palkinnon saa kaksi yhdysvaltalaisen Chicagon yliopiston professoria Eugene F. Fama ja Lars Peter Hansen sekä Yalen yliopiston professori Robert J. Shiller.

Heidät palkitaan vuosikymmenien empiirisestä työstä, jonka tavoitteena on ennustaa pörssikurssien liikkeitä. Palkintoperusteiden mukaan heidän työnsä on luonut perustan nykyiselle käsitykselle osakkeiden hintojen muodostumisesta.

Ruotsin keskuspankin myöntämä palkinto päättää viime maanantaina alkaneen Nobel-viikon. Palkinnot luovutetaan joulukuussa suuressa juhlagaalassa Tukholmassa.

Taloustieteen palkinto on Nobeleista nuorin, perustettu vasta vuonna 1968, kun muut palkinnot ovat Alfred Nobelin perintöä 1800-luvun lopusta.

Palkittujen kotimaa ja sukupuoli ei yllättänyt: viimeksi vuonna 1999 taloustieteen Nobelin saajien joukossa ei ollut yhtään yhdysvaltalaista, ja naiselle palkinto on mennyt vain yhden kerran.