yle.fi-etusivu

"Tykkäysyhteiskunnassa tykätään hölmöilystäkin"

Syy nuorison vaarallisiin tempauksiin on narsistisemmaksi muuttunut yhteiskuntamme, uskoo sosiaalipsykologi Janne Viljamaa.

Kotimaa
Nuoret jakavat kuvavaat itseään raiteilla ja jakavat kuvia Instagramissa.
Yle Etelä-Karjala

- Ennen vanhaan häpeiltiin kaikkea tyhmää. Kännissä örveltämistä, kasvojen menettämistä. Nykyään niitä tapahtumia ladataan naamakirjaan, toteaa sosiaalipsykologi Janne Viljamaa.

Viljamaa kommentoi nuorison viimeisintä villitystä, jossa nuoret lataavat sosiaaliseen mediaan kuvia itsestään ratakiskoilla poseeraamassa. Ilmiö on jo niin laaja, että Liikennevirasto on asiasta tietoinen. Muun muassa narsismista ja lasten kasvatuksesta kirjaillut Viljamaa uskoo villityksen johtuvan lisääntyneestä narsismista.

- Amerikkalaisen narsismidiagnoosin määritelmä uusittiin noin vuosi sitten kun huomattiin, että koko yhteiskunta on muuttunut narsistisemmaksi.

Viljamaa uskoo ilmiön viittaavan siihen, että myös Suomesta on tullut entistä narsistisempi ”tykkäysyhteiskunta”.

- Se on narsismia, halua tulla esille. Ja jos niitä tykkäyksiä ei saa hyvällä, niin sitten niitä saa kaikella tyhmällä. Nykyisin myöskin tyhmästä tykätään, joka on pelottavaa.

Julkista päättömyyttä

Nuorien ja hieman vanhempienkin hengenvaarallinen hölmöily ei ole uusi ilmiö. Viljamaa kiinnittääkin huomionsa siihen, minkälaista vastakaikua julkinen hölmöily saa.

- Nykyisin se joka tekee tyhmimmän tempun, syö eniten niitä matoja ja tunkee niitä nenäänsä, on sankari. Hyvä maku ja järki katoaa kun narsismi voittaa.

Sosiaalipsykologi ei kuitenkaan myönnä kaipaavansa takaisin ”vanhoja hyviä aikoja” ennen vastuuttomuuksiin villitsevää viraalivideoita ja muita sosiaalisessa mediassa kiertäviä hengentuotteita.

- Ei voi sanoa, että netti on hyvä tai huono asia. Mutta taitamattomissa käsissä se voi olla vaarallinen väline, hän sanoo.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Alkoholilainsäädäntö

Glögi-ilta sai väistyä eduskunnan alkoholikeskustelun tieltä – seuraa suorana klo 19.30

Urheilu

Presidentti Putin esitti hurjapäisen teorian – "Dopingpaljastajalle syötetty huumeita amerikkalaisten toimesta"

Ampumahiihto

Maailmancupin johdossa jatkava Mäkäräinen 14:s Annecyn pikakisassa: "Tosi pettynyt olo tällä hetkellä"

Työsopimukset

Hallitus asettaa nollatuntisopimuksille rajoituksia, mutta ei kiellä niitä – Näillä keinoilla työntekijöiden asemaa koetetaan parantaa