Tutkimus: Suomalaisten lihominen pysähtyi - nykyaikana ehkä ensimmäisenä maailmassa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tuoreen tutkimuksen mukaan myös suomalaisten tupakointi on vähentynyt ja ruokatottumukset ovat aiempaa terveellisempiä.

terveys
Grafiikassa nähdään painoindeksin mukaan ylipainoisten määrä sekä miesten että naisten suhteen.
Yle Uutisgrafiikka

Suomalaisten lihominen näyttää pysähtyneen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreen kyselytutkimuksen mukaan ylipainoisten osuuden kasvu on viime vuosina pysähtynyt ja jopa kääntynyt laskuun. Ihminen on ylipainoinen, jos hänen painoindeksinsä (BMI) on yli 25.

Tutkimuksen mukaan viime vuonna 58 prosenttia miehistä ja 43 prosenttia naisista oli ylipainoisia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtajan Pekka Puskan mukaan lihomisen pysähtyminen on merkittävä muutos, vaikka ylipainoisten osuus väestöstä on yhä suuri.

- Jos tulevat selvitykset vahvistavat suomalaisten lihomisen pysähtyneen, olisi Suomi nykyaikana ensimmäisiä maita maailmassa, jossa on voitu osoittaa väestön lihomisen pysähtyneen, sanoo pääjohtaja Pekka Puska.

Hänen mukaansa FINNRISKI 2012 -tulokset antoivat jo viitteitä lihomisen pysähtymisestä.

- Väestön lihominen on yleismaailmallinen ilmiö. Meillä lihomisen pysähtymisen taustalla on se, että olemme kiinnittäneet huomiota ruokavalion laatuun ja liikuntaan, Puska sanoo.

Tupakointi vähentynyt - ruokatottumuksista terveempiä

THL:n kyselytutkimuksen mukaan suomalaisten tupakointi on vähentynyt, vaikkakin hitaasti. Tutkimuksen mukaan erityisesti miesten tupakointi on vähentynyt. Miehistä päivittäin tupakoi 21 prosenttia ja naisista 14.

Suurin osa tupakoivista oli tutkimuksessa huolissaan tupakoinnin vaikutuksista ja yli puolet haluaisi lopettaa tupakoinnin.

Ruokatottumukset ovat tutkimuksen mukaan muuttuneet terveellisimmiksi. Ihmiset juovat enemmän rasvatonta maitoa ja yhä useampi syö päivittäin kasviksia. Sen sijaan kovia rasvoja syödään aiempaa enemmän.

THL:n Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys (AVTK) -tutkimusta on tehty vuosittain vuodesta 1978 alkaen postikyselyllä. Viime vuonna kyselyyn vastasi 2601 suomalaista.