1. yle.fi
  2. Uutiset

Yhdysvallat noussut maailman suurimmaksi öljyntuottajaksi

Liuskeöljyn räjähdysmäisesti kasvanut tuotanto on mullistanut maailman öljymarkkinat.

talous

Yhdysvallat on noussut Saudi-Arabian ohi maailman suurimpana öljyntuottajana, arvioi johtava yhdysvaltalainen energia-alan konsulttiyritys PIRA.

Yhdysvalloissa kaikkien öljytuotteiden yhteistuotanto on kasvanut 12,1 miljoonaan barreliin päivässä. Vielä vuonna 2009 tuotanto oli 3,2 miljoonaa barrelia pienempi. PIRA laskee tuotantomääriin öljyn lisäksi nesteytetyn maakaasun ja biopolttoaineet.

Tuotannon kasvusta valtaosa selittyy liuskeöljyn nopeasti kasvaneella hyödyntämisellä. Liuskeöljyä on tarjolla runsaasti mm. Texasissa ja Pohjois-Dakotassa.

PIRA:n arvion mukaan Yhdysvaltain johtoasema säilyy useita vuosia.

Syyskuussa Kiina ohitti Yhdysvallat maailman suurimpana öljyuotteiden tuojana.

Lähteet: Reuters

Lue seuraavaksi