Koe uusi yle.fi

Pekka Haavistosta uusi kehitysministeri

Vihreiden puoluevaltuuskunta ja eduskuntaryhmä päättivät asiasta hetki sitten.

politiikka
Outi Alanko-Kahiluoto ja Pekka Haavisto vihreiden kokouksessa Helsingissä 16. lokakuuta 2013.
Outi Alanko-Kahiluoto ja Pekka Haavisto vihreiden kokouksessa Helsingissä 16. lokakuuta 2013.Vesa Moilanen / Lehtikuva

Kansanedustaja Pekka Haavistosta tulee uusi kehitysministeri. Vihreiden puoluevaltuuskunnan ja eduskuntaryhmän yhteiskokous päätti asiasta keskiviikkoiltana nelituntisen kokouksen jälkeen. Hänet nimitetään tehtävään torstaina pidettävässä presidentin esittelyssä.

Haavisto oli puheenjohtaja Ville Niinistön ehdokas ja hänet valittiin tehtävään ilman äänestystä.

Hän saa ministerinsalkun tehtävästä luopuneelta Heidi Hautalalta. Salkun sisältö säilyy ennallaan, eli Haavisto saa vastattavakseen paitsi kehitysyhteistyö- myös omistajaohjausasiat.

Ministerinkokemusta jo aiemmin

Haavisto palaa ministerinä osittain tuttuun tehtävään. Hän toimi ympäristö- ja kehitysministerinä vuosina 1995-1999 .

Kansanedustajana Haavisto on toiminut ensimmäisen kerran vuosina 1987-1995 ja toisen kerran vuodesta 2007 lähtien.

Haavistolla on laaja kokemus myös kansainvälisistä tehtävistä erityisesti YK:ssa. Hän on toiminut myös EU:n erityisedustajana Sudanissa ja Darfurissa sekä Suomen ulkoministerin erityisedustajana Afrikan kriiseissä.

55-vuotias Haavisto on eduskunnassa muun muassa ulkoasiainvaliokunnan jäsen. Koulutukseltaan hän on valtiotieteiden ylioppilas.

Alanko-Kahiluoto eduskuntaryhmän johtoon

Kokous päätti samalla myös vihreiden eduskuntaryhmän johtajan vaihdoksesta. Ryhmän uudeksi puheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto.

Aiemmin ryhmää johtaneesta kansanedustaja Oras Tynkkysestä tulee ensimmäinen varapuheenjohtaja.

Vaihdon taustalla on se, että puolueessa pidetään tärkeänä molempien sukupuolten edustusta johtopaikoilla.