1. yle.fi
  2. Uutiset

Tampere talviteloille - lehtipuhallin laulamaan ja sipulit maahan

Syyslomaviikolla Tampereella pyritään pääsemään eroon lehtivuorista etenkin koulujen ja päiväkotien pihoissa. Lehtien raivaaminen pois piha- ja katualueilta on myös turvallisuuskysymys.

Tampere
Työntekijä puhaltaa lehtiä pois Tampereella.
Ilona Koivisto / Yle

Lehtipuhaltimet hurisevat nyt tiuhaan joka puolella Tamperetta - puistot, koulujen ja päiväkotien pihat ja katualueet on saatava puhtaaksi lehdistä ennen talvea. Syyslomaviikolla on raivattu erityisesti koulujen ja päiväkotien pihoja.

- Osa lehdistä kuljetetaan pois, osa puhalletaan metsäalueelle ja ne maatuvat sitten sinne, kertoo Etelä-Hervannan ja Nekalan alueista vastaava Tampereen infran työmaapäällikkö Jorma Tammisto.

Lehdet kuljetetaan Tampereella traktoreiden perään kiinnitettävillä lavoilla ja kuorma-autoilla pääosin Nekalan mullanvarastointialueelle. Joitakin kuormia saatetaan viedä myös kaatopaikoille.

- Nekalan varastointialueella turpeesta, saviaineksesta, hiekasta ja lehdistä syntyy nurmikkomultaa ja muuta kasvialustaa, kertoo Tampereen kaupungin rakennuttajahortonomi Teemu Kylmäkoski.

Kaupungin oma infra hoitaa osan lehtipuhallusurakoista, osa alueista on ulkoistettu yksityisille urakoitsijoille.

Lehtien raivaaminen pois on myös turvallisuuskysymys, muistuttaa Tampereen infran Jorma Tammisto.

- Kun lehti jää maahan ja liiskaantuu, niin se häiritsee yhtä lailla autoja, polkupyöriä kuin jalankulkijoitakin. Erityisesti katualueiden kuntoa valvomme tarkasti, ikään kuin päivystäen. Joskus yksi puu voi pudottaa lehtensä yhdessäkin päivässä ja silloin kohteeseen on tehtävä useampikin käynti, kertoo Tammisto.

Kukkasipulit maahan, jalkapallokentät luistelukentiksi

Tähän aikaan vuodesta talventuloa ennakoidaan myös monien muiden töiden kautta.

- Esimerkiksi kevään kukkasipuleita laitetaan penkkeihin. Monivuotisista kukista leikataan varsia pois. On myös katkottu vesilinjoja, tyhjennetty linjastoja. Myös erinäisiä puistonpenkkejä viedään talven ajaksi pois ja jalkapallomaalit laitetaan talviteloille.

Osa lehdistä jää monena vuonna maahan, vaikka töitä tehtäisiinkin kovasti. Näin käy etenkin, kun talvi tulee aikaisin. Tämä tietää hankalaa hommaa keväälle.

- Keväällä lehtiä on paljon hankalampaa raivata pois, kun ne ovat painuneet lumen alla koko talven, sanoo rakennuttajahortonomi Kylmäkoski.

Lue seuraavaksi