Näkökulma: Olen elänyt tasa-arvo-kuplassa

Suomelle tasa-arvo on ylpeydenaihe. Minua hätkähdytti, miten monet hyväksyvät sen, että pelkän etnisen taustan perusteella ei saa asuntoa tai työpaikkaa – tai että se oikeuttaa epäluuloon ja vihamielisyyteen, kirjoittaa Sam Kingsley, joka oli tekemässä Silminnäkijä: Salaiset mamut -jaksoa.

Silminnäkijä (tv)
Sam Kingsley.
Sam Kingsley.Yle

– Aluksi en ollut varma, onko syrjintä edes mikään ongelma tässä maassa. Nyt tajuan, miksi olemme tekemässä tästä ohjelmaa, sanoi Teemu työhaastattelun jälkeen.

Kaksi työnantajaa kuudesta olisi mieluummin palkannut hänet, syntyperäisen suomalaisen, kuin maahanmuuttajan.

Kuvasimme piilokameralla kolmen testaajan kanssa arkipäivän tilanteita, joissa selvitimme, kohtelevatko suomalaiset eri tavalla ulkomaalaiselta kuulostavia ja näyttäviä. Testiryhmässä oli suomalainen, venäläinen ja somali.

Kaikilla oli sama peitetarina, sama koulutus, työkokemus ja taloudellinen asema. Vain nimi paljasti heti heidän taustansa.

Tuloksista koostettiin Silminnäkijän jakso Salaiset Mamut.

Otimme testattavaksi tilanteita, joihin me kaikki joskus törmäämme. Haimme työtä ja asuntoa, pyysimme apua kadulla, ja yritimme päästä yökerhoon.

Nopeasti ilmeni, että arkipäivän tilanteet ovat sitä vaikeampia, jopa mahdottomia, jos on venäläiseksi tai muslimiksi paljastava nimi – tai tumma iho.

Yksi työnantaja kertoi testiryhmän somalille, että kaikki työhaastatteluajat ovat jo menneet. Kun syntyperäinen suomalainen – jolla oli sama tausta - soitti pian tämän jälkeen, hänelle tarjottiin työpaikkaa.

Vuokranantaja puolestaan kertoi somalille, että "asunto on liian kallis sinulle". Sen jälkeen vuokranantaja kutsui saman verran ansaitsevan suomalaisen ja venäläisen asuntonäyttöön seuraavaksi aamuksi.

Helsinkiläisen ravintolan ovimies käännytti somalin ja venäläisen. Hän vetosi siihen, että suomalainen ajokortti ei ole pätevä iän todistamiseen (somalitestaaja on muuten yli nelikymppinen). Sen sijaan suomalainen testaajamme, joka näytti myös ajokorttia, pääsi sisään muutaman minuutin päästä.

Menimme sekaisin laskuissa, kuinka moni sanoi syntyperäiselle suomalaiselle testiryhmäläiselle "sinä näytät sellaiselta, johon voi luottaa".

Joskus näin sanottiin vain muutaman repliikin jälkeen, ja hänet kutsuttiin riemumielin työhaastatteluun, asuntonäyttöön tai hänelle lainattiin kännykkää.

Vastaavasti kun ihmiset kuulivat somalitestaajan nimen, tai näkivät hänen ihonvärinsä, moni päätti olla luottamatta häneen lainkaan. Jotkut sanoivat sen jopa suoraan.

– Anteeksi, mutta en uskalla, vastasi eräs ohikulkija, jolta somalitestaaja pyysi kännykkää lainaksi.

– Älä unta näe, sanoi toinen.

Mielenkiintoista sinänsä, että venäläinen nimi ei aiheuttanut torjuntaa. Mutta kun koehenkilö puhui korostetusti venäläisellä aksentilla kadulla tai baarin ovimiehelle, vastaanotto oli paljon kylmempi.

Toki tuli myös positiivisia tuloksia. Teimme osan testeistä Lieksassa, pohjoiskarjalaisessa pikkukaupungissa, joka on tullut tunnetuksi somalivihamielisyydestä.

Kävi ilmi, että ihmiset olivat avoimia ja luottavaisia – värillä ei ollut lainkaan niin paljon väliä kuin pääkaupungissa. Itse asiassa Lieksan suomalaiset ja somalit olivat yhtä mieltä siitä, että paikkakunta ei enää ansaitsee huonoa mainettaan.

Taustaselvityksiin kului kuusi viikkoa. Kuulin erilaisten ihmisten kokemuksia. Jotkut olivat tulleet tänne lapsena, osa oli päättänyt tulla aikuisena. Valkoihoiset länsimaalaiset – kuten minä – kertoivat lähes poikkeuksetta, kuinka hyvin heidät on otettu vastaan.

Toisten todellisuus on aivan erilainen. Lähes jokainen ei-valkoihoinen kertoi, kuinka tuntemattomat ovat tulleet sanomaan "mene takaisin kotimaahasi", tai solvanneet muutoin.

Eräs Lähi-Idästä kotoisin oleva nuori mies kertoi saavansa tällaisia kommentteja viikottain työmatkallaan.

Eräs tapaamani mies oli Pakistanista. Hänellä on tohtorintutkinto ja hän on hakenut 400 työpaikkaa. Lopulta hänelle tarjottiin näistä kuutta, ja kahta siksi, että kukaan muu ei ollut hakenut paikkaa.

Kuulin romaninaisesta, joka ei päässyt työkavereidensa seurassa ravintolaan. Kaikki muut pääsivät.

Kuulin somalinaisesta, jolla on vakituinen työ ja hyvät tulot. Hän oli käynyt 80 asuntonäytössä, mutta kukaan ei halunnut vuokrata hänelle asuntoa.

Mitä tämän perusteella voi päätellä suomalaisesta yhteiskunnasta? Maasta, jolle tasa-arvo on ylpeydenaihe. Minua hätkähdytti, miten monet hyväksyvät sen, että pelkän etnisen taustan perusteella ei saa asuntoa tai työpaikkaa – tai että se oikeuttaa epäluuloon ja vihamielisyyteen.

Työryhmän suomalaisjäsen totesi, että ohjelma osoitti hänen eläneen kuplassa. Hänelle itsestäänselvät asiat eivät olekaan yhtä helppoja ihmisille, jotka näyttävät tai kuulostavat erilaisilta.

Venäläinen koehenkilö oli yllättynyt, miten paljon ihmisten suhtautumiseen vaikutti se, kun hän teki selväksi olevansa venäläinen.

"Kaikki johtuu vain siitä, että me emme ole tottuneet ulkomaalaisiin Suomessa."

Tämä on perustelu, jonka olen kuullut monta kertaa. Mutta on jo vuosikymmeniä siitä, kun tänne alkoi tulla pakolaisia. Joka puolella Suomessa on nuoria, joilla on ulkomaalaistausta. He ovat syntyneet täällä, tai heidät on tuotu tänne, ja he pitävät itseään suomalaisina.

Helsingissä, jossa suurin osa testeistä tehtiin, joutuu suorastaan ponnistelemaan välttääkseen joutumasta tekemisiin edes jonkun kanssa, jolla on ulkomaalaistausta.

Pidimmepä siitä tai emme, nyky-Suomi on kansainvälinen ja siitä tulee yhä kansainvälisempi. Tutkimuksemme osoittaa, että asenteiden kansainvälistymiseen on vielä matkaa.

Sam Kingsley

Kirjoittaja on toimittaja ja tutkivan journalismin lehtori Helsingin yliopistossa. Hän muutti Iso-Britanniasta Suomeen vuosi sitten. Hän on tehnyt aiemmin ajankohtaisohjelmia BBC:lle ja Channel 4:lle.