Perustuslakivaliokunta löi lopun "holtittomille laputuksille"

Jatkossa yksityisten parkkiyritysten pysäköintivirhemaksut olisi käytettävä poliisin tai pysäköinninvalvojan hyväksytettävänä. Yhä edelleen yksityinen maan- tai kiinteistönomistaja voi sopia oman alueensa pysäköintivalvonnasta yksityisen yrityksen kanssa.

Kotimaa
Pyäköintikieltomerkki.
Pysäköintialan liiton puheenjohtaja Juha Sirelius kommentoi perustuslakivaliokunnan lakiesitystä.

Yksityiset parkkiyritykset voivat tulevaisuudessa antaa pysäköintivirhemaksuja vain avustajan roolissa.

Jatkossa yksityisten yritysten "pysäköintisakot" on käytettävä poliisin tai pysäköinninvalvojan hyväksytettävänä. Yritysten on todistettava väärinpysäköinti esimerkiksi valokuvien avulla tai muuten kameravalvonnalla.

Rahat virheellisestä pysäköinnistä siirtyvät kuntien tai valtion kassaan.

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan mukaan malli voidaan hyväksyä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.) sanoo Yle Uutisille toivovansa, että nyt parkkisakotusala siistiytyy.

- Toivoisi, että ala tätä kautta puhdistuisi ja tällaiset holtittomat laputukset jäävät historiaan, Koskinen toteaa.

Professori: Esityksessä yhä epäselvyyksiä

Rikos- ja prosessioikeuden professorin Matti Tolvasen mukaan uusi lakiesitys on edelleen epäselvä, sillä se sallii yhä myös niin sanotun sopimussakon.

Yksityisen pysäköinninvalvonnan pelisäännöistä on väännetty kättä jo vuosia. Korkein oikeus antoi vuonna 2010 ratkaisun, jonka mukaan yksityiset yritykset voivat periä parkkimaksuja. Perustuslakivaliokunta taas on tulkinnut, ettei yksityisellä ole sakotusoikeutta.

Korkeimman oikeuden linjaus joutui outoon valoon vuonna 2011, kun perustuslakivaliokunta tyrmäsi sen eteen tuodun lakiesityksen yksityisestä pysäköinninvalvonnasta. Lakiesitys olisi tuolloin vain kirjannut pykäliksi korkeimman oikeuden luoman oikeuskäytännön.

Perustuslakivaliokunnan mukaan pysäköinninvalvonnassa on kyse merkittävästä julkisen vallan käytöstä, joka voidaan antaa tehtäväksi vain viranomaiselle. Yksityiset yritykset voivat olla avustajia, mutta parkkisakoista kertyneet rahat kilahtavat tulevaisuudessa valtion tai kunnan kassaan.

Koskisen mukaan laki olisi hyvä saada mahdollisimman pian voimaan.

- Hyvähän se on mahdollisimman pian saada voimaan, kun käsittely on niin pitkään kestänyt. Hallitus haki sitä reittiä edelliskauden perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella. Nyt näyttää siltä, että se reitti on löytynyt, Koskinen sanoo.

Juttua on täydennetty 17.10.2013 klo 18.05. Alaotsikkoon on lisätty yksityisten maan- tai kiinteistönomistajien oikeus sopia pysäköinninvalvonnasta yksityisen yrityksen kanssa.