Härön ja Kaurismäen elokuville EU-tukea

Euroopan neuvoston alainen elokuvien yhteistuotantorahasto on myöntänyt tukea kahdelle suomalaiselle elokuvahankkeelle. Tukea saavat elokuvaohjaajien Klaus Härön ja Mika Kaurismäen suunnitteilla olevat elokuvat.

kulttuuri

Eurimages myönsi tukea yhteensä 20 elokuvalle, joista kaksi on Suomesta. Klaus Härön_ Miekkailija_ ja Mika Kaurismäen Girl King.

Härön Miekkailija sijoittuu Neuvosto-ajan Haapsaluun

Klaus Härö
Klaus HäröYle

Klaus Härön tuleva elokuvaMiekkailija sai tukea yhteensä 300 000 euroa. Suomalais-virolais-saksalainen yhteistuotanto sijoittuu 1950-luvu alun Viron Haapsaluun, Stalinin ajan viimeisiin vaihesiin. Elokuva kertoo pakenevasta opettajasta, joka perustaa paikallisten kommunistien vastustuksesta piittaamatta miekkailukerhon lapsille.

Kaurismäen Girl King kertoo edelläkävijä-kuningatar Kristiinasta

Mika Kaurismäki.
Mika Kaurismäki.Yle

Mika Kaurismäen tuleva Saksa-Suomi-Kanada-Ruotsi -yhteistuotanto Girl King sai Eurimages-tukea 460 000 euroa. Kyseessä on henkilökuva Ruotsin kuningatar Kristiinasta. Elokuva on kertomus nuoren, aikaansa edellä olleen hallitsijan kasvuvuosista uskontojen ja valistuksen vaikutuspiirissä.

Yhteistuotantorahasto Eurimageen kuuluu 36 maata. Se tukee tänä vuonna eurooppalaisia yhteistuotantoja 22 miljoonalla eurolla. Viime vuonna suomalaisista elokuvista tukea sai animaatioelokuva Niko 2 -lentäjäveljekset.