Kuvanveistäjä tekee puolet tilistään timpurina

Yksi Pohjalaisen taiteilijaliiton juhlanäyttelyn taiteilijoista ammentaa intohimonsa puusta myös kakkosammatissaan. Halsualainen kuvanveistäjä Seppo Kalliokoski hankkii puolet elannostaan hirsitaloja ja saunoja rakentamalla.

kulttuuri
Kuvanveistäjä Seppo Kalliokoski.
Kuvaus ja leikkaus Kalle Niskala

Timpurin työt kulkevat niin lähellä Seppo Kalliokosken toista intohimoa ja työtä eli kuvanveistoa, että molemmat hyödyttävät toisiaan.

– Puusta on tullut tuttu sekä veisto- että rakennusmateriaalina, enpä voisi kuvitella sitä enää vaihtavani. Takorautaa käytän myös tarpeen mukaan.

Silti kuvanveistolla ei yksin elä, vaikka tänä vuonna Kalliokoskelle myönnettiin Pohjanmaan taidetoimikunnan kokovuotinen apuraha.

– Toinen puoli vuodesta kuluu rakennushommissa; taloja ja saunoja.

Puun valinta materiaaliksi oli maaseudulla asuvalle miehelle luontevaa.

– Siinä ei ole eri työvaiheita, vaan lopullista veistosta voi muokata heti siihen pölliin tai halkoon, perustelee kuvanveistäjä.

Puusta on tullut ihan salonkikelpoinen taiteentekomateriaali. Olisiko hieman jopa muodissa.

Seppo Kalliokoski, kuvanveistäjä

Materiaalin valintaa Kalliokoski ei ole koskaan hävennyt, mutta nyt se näyttää ratsastavan jopa muodin aallonharjalla.

– Puusta on tullut ihan salonkikelpoinen taiteentekomateriaali. Olisiko hieman jopa muodissa. Ei puuveistoksia luokitella enää puhdetöiksi. Arvostuksen pisti alulle taiteilijaprofessori, kuvanveistäjä Kain Tapper, Kalliokoski kiittää.

Torsot saanevat jatkoa

Taiteilija toi Kokkolaan K.H. Renlundin museossa torstaina avattuun Pohjalaisen taiteilijaliiton 70-vuotisjuhlanäyttelyyn neljä puusta veistettyä torsoa. Teema on muhinut taiteilijan päässä jo kaksi vuotta.

Se oli helppo esitellä yleisölle hieman kypsyteltynä. Torsoja Kalliokoski on veistänyt ikään kuin ne olisivat suojavarustuksia.

Kuvassa puusta veistettyjä torsoja.
Seppo Kalliokoski toi veistämänsä torsot Pohjalaisen taiteilijaliiton juhlanäyttelyyn.Kalle Niskala / Yle

– Kaikki ihmiset, eläimet ja kasvit ovat rakentaneet itselleen suojapanssareita. Nämä suojapanssarit on tehty tällaisen torson muotoon, eli ne on joko panssareita tai ihmisen kuoria, miten vain ne haluaa nähdä, Kalliokoski pohtii.

Taiteilijan näkemyksen mukaan usein suojapanssari myös haavoittaa kantajaansa. Hän ottaa esimerkin.

– Kuten itsemurhapommittajan pommiliivi tai naisten kauneusihanteet, jotka ajavat erilaisiin leikkauksiin.

Halsualainen Kalliokoski on tehnyt kuvanveistoa ammattimaisesti 20 vuotta. Varsinaista alan koulutusta hän ei ole hankkinut.

Plakkarissa on kuitenkin puolenkymmentä julkista, tilaustyönä tehtyä teosta, muun muassa Perhossa sijaitseva Arsin rinki, joka on kunnianosoitus kuulantyönnön olympiavoittaja Arsi Harjulle.

Halsualaisen puutaiteilijan kädenjälki näkyy myös 1600-luvulta peräisin olevan Kruunupyyn Korpholmenin sairaalakirkossa. Vuonna 2007 Kalliokoski rakensi sairaalakirkon kopion vanhojen piirustusten perusteella.

Lisäksi Kalliokoski on järjestänyt useita näyttelyitä, myös Keski-Euroopassa ja Venäjällä.