1. yle.fi
  2. Yle Uutiset
  3. kulttuuri

Leijonasydän puolustaa erilaisuutta

Dome Karukoskesta on viimeisen kahdeksan vuoden aikana tullut yksi menestyneimpiä ja arvostetuimpia kotimaisia ohjaajia.

Kuva elokuvasta Leijonasydän. Kuva: Scanbox Finland

Karukosken ensimmäinen pitkä elokuva, vuonna 2005 nähty nuorisoelokuva Tyttö sinä olet tähti, oli jo menestys. Kolme vuotta sitten teattereissa nähty komedia, Napapiirin sankarit,  puolestaan oli vuoden katsotuin kotimainen ja keräsi teattereihin yli 350 000 katsojaa. Aivan noihin lukuihin tämä Karukosken uutuus tuskin pääsee, vaikka sille paljon katsojia toivookin.

”Valkoisen Suomen puolesta”, huutaa uusnatsi Teppo suureen ääneen yhdessä ystäviensä kanssa. Tepon maailma on mustavalkoinen. On vain me ja ne. Maailmaan alkaa löytyä muitakin sävyjä Tepon rakastuessa toisenlaista maailmaa asuttavaan yksinhuoltajaan, Sariin. Suhteen alku on kaikin puolin haastava, mutta todella vaikeaksi asiat muuttuvat, kun käy ilmi, että Sarilla on tummaihoinen poika.  Vähitellen Teppo alkaa kyseenalaistaa aiempaa ajatusmaailmaansa ja oppii paitsi hyväksymään niin myös puolustamaan erilaisuutta.

Leijonasydämen aihe on mitä ajankohtaisin. Rasismista ratsastamisella on valitettavasti tullut meilläkin osa arkea. Ei tarvitse kuin muistella jokin aika sitten eduskunnassa vieraillutta kädenojentajaa, jonka omien sanojen mukaan kaikki oli vain huonoa huumoria. Niinpä. Tämän elokuvan uusnatsit eivät ole asialla huumorimielessä.  He hakkaavat omasta mielestään soveliaista normeista poikkeavia kanssaihmisiään ilman hymyn häivää. Onneksi tämä ei sulje pois sitä, etteivätkö ryhmän jäsenet voisi olla osin myös sympaattisia. Karukosken elokuva ei onneksi nimittäin ole etusormea heiluttelevan moralistinen. Onpa kerrontaan saatu mukaan myös keventävää huumoria ja rakkaustarinan mukanaan tuomaa lämpöä. Pienen miinuksen elokuva saa loppuosastaan, jossa toteutetaan vanhaa hollywoodilaista käsikirjoitusohjetta, joka määrää, että jos kankaalla näytetään kaksi käsikranaattia, ne on molemmat myös käytettävä. Tässä tapauksessa jälkimmäisen kranaatin käyttötapaa olisi voinut harkita uudelleen.

Elokuvan miespääosissa nähdään hienoa työtä tekevät Peter Franzén ja Jasper Pääkkönen. Erityisesti Pääkkönen tuntuu tässä elokuvassa löytäneen työskentelyynsä uutta voimaa. Naispuolisena uusnatsina nähdään pienessä sivuroolissa Pamela Tola, joka onnistuu vetämään katsojan huomion itseensä, vaikka tuskin yhtä repliikkiä saa lausua.