1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Poliisi: Löytövauvan äiti pystyi synnyttämään täysin salassa

Poliisi kiittelee yleisövihjeitä Salon löytövauvan äidin etsinnässä. Äiti pystyi salaamaan raskauden jopa lähipiiriltään. Poliisi pääsi äidin jäljille ratkaisevan yleisövihjeen avulla.

Kotimaan uutiset
Penkki, jolta vauva löydettiin Salossa 15. lokakuuta.
Hylätty poikavauva löytyi Salon Perttelistä taloyhtiön pihapenkiltä maanantaina.Yle

Maanantaina Salon Perttelistä löytyneen lapsen äiti pystyi synnyttämään lapsensa täysin salassa, kertoo tapauksen tutkinnasta vastannut rikosylikonstaapeli Antti Olkinuora.

Poliisi tavoitti naisen yleisövihjeiden perusteella. Äiti on alle 20-vuotias varsinaissuomalainen. Tämä on myöntänyt teon ja selvittänyt tapahtumien kulun tarkasti.

Yksityiskohdat pitävät paikkaansa tutkinnassa ilmenneiden seikkojen kanssa.

- Kyllä tässä oli muutamia epäilyjä henkilöitä. Tiettyä hienotunteisuutta täytyi noudattaa jatkuvasti, kun kyseessä on niin poikkeuksellinen tapaus. Äidin tavoittaminen oli myös hankalaa. Ihan pelkällä puhelinsoitolla ei naista tavoitettu. Tapahtumaan ei liittynyt muita henkilöitä.

Ihan pelkällä puhelinsoitolla ei naista tavoitettu.

Antti Olkinuora, rikosylikonstaapeli

- Ongelmaksi nousi analyysi, että raskaus oli salattu ja nainen pyrki salaamaan sen lähipiiriltäänkin. Nainen ei ollut myöskään toiminut lainkaan terveydenhuollon tai neuvolatoiminnan piirissä, kertoo Olkinuora.

Rikosoikeudellisesti naista epäillään todennäköisesti heitteillepanosta, josta enimmillään voi saada kaksi vuotta vankeutta.

Poikavauvalle oikea syntymäpäivä

Lapsi on parhaillaan sijaisperheessä ja voi poliisin torstaina saamien tietojen mukaan hyvin.

Kun poliisilla on oikea syntymäaika tiedossa, lapsen tiedot saadaan myös väestörekisteriin. Lapsen syntymäaikaa voidaan pitää aika luotettavana.

- Uskon, että se saadaan tarvittaessa muiden viranomaisten käyttöön ja saadaan poikavauvalle oikea syntymäpäivä sitten aikanaan, sanoo rikosylikonstaapeli Olkinuora.

Olkinuora kertoo, että dna-tutkimuksia tehdään vielä, mutta todennäköisesti juttu on selvitetty.

Olkinuora ei halua vastata kysymykseen, ottaako äiti lapsen takaisin luokseen.

Lue seuraavaksi