1. yle.fi
  2. Uutiset

Jokainen gramma taidetta säästää piirun verran luontoa

Panu Villanen valaa ympäristöä taiteeksi kierrätysmateriaaleista. Yhden jäte on toisen raaka-ainetta, ja valuviatkin ovat sallittuja. Teosten viestinä on myös ihmisen vastuu.

kulttuuri
Yksityiskohta Ohilento-taideteoksesta
Miki Wallenius / Yle

– Jätettä ei oikeasti ole. Ihminen on vähän valuvikaisena kulttuurieliönä tehnyt sellaisia haitallisia aineita ympäristöön, jotka on syytä miettiä tarkasti, miten niitä käyttää ja varsinkin ne pitää viedä oikeaan paikkaan eli kaatopaikalle ja kierrätyspisteisiin, josta niitä voidaan käyttää hyväksi, sanoo biologian- ja luokanopettaja ja nyt myös "valuvikaista" taidetta tekevä Panu Villanen.

Ihminen on kehittänyt ainutlaatuisen tavan elää. Se tuo aikamoisen vastuun.

Panu Villanen

Hämeenlinnalaisen Villasen tausta on vahvasti luonnossa ja ympäristössä. Hänen lyijy- ja tinajätteestä tehdyt metallireliefinsä eivät siis julista vain luonnon ihmeellisyyttä, vaan muistuttavat myös vastuusta.

– Jokainen ihminen on vastuullinen. Ihminen on kehittänyt ainutlaatuisen tavan elää. Se tuo aikamoisen vastuun. Siinä on myös tällainen viesti: mikään ei pärjää yksin maailmassa.

– Voisi sanoa, että tämä on tieteen ja taiteen välinen integraatio, yhteistyö. Kumpikaan ei auta yksin. Tieteilijöiden ja poliitikkojen vastuulle ei voi sysätä kaikkea. Siinä koko kansa, koko ihmiskunta ottaa vastuuta ja taide on yksi mahdollisuus edistää ympäristöajattelua.

Taiteella on myös muisti

Taiteen avulla ihmiset voi saada muistamaan.

– Kun näette näitä (taideteoksia), tiedätte ihan hyvin, että jokainen olemme velvollisia hoitamaan tätä meidän Tellustamme.

Panu Villasen metallireliefit ovat asettuneet pysyvään näyttelyyn Hämeenlinnan Verkatehtaalla sijaitsevaan Valuvikoja Galleriaan.

Tällainen sana kuin esimerkiksi roskaeliö tai roskakala, sellaista ei ole. Jokaisella on oma paikkansa.

Panu Villanen

Villanen arvostaa pienintäkin eliötä, ja nekin pääsevät mukaan ympäristötaiteeseen. Esimerkiksi pienen pienet kultalevät ravintoketjun pohjalta.

– Ne ovat niitä tuottajia, jotka tuottavat sokerin, sen raaka-aineen kaikille kuluttajille, joka ihminenkin on. Se nappaa auringonvalon, ja siitä se ravintoketju lähtee.

– Kyllä se on sen koko luomakunnan kruunu se tuottaja. Ja kaikki siinä järjestyksessä: pienet hyönteiset ja kaikki ovat tärkeitä. Tällainen sana kuin esimerkiksi roskaeliö tai roskakala, sellaista ei ole. Jokaisella on oma paikkansa.

Valaessaan ja työstäessään kierrätysmateriaalia Villanen ottaa omalla tavallaan vastuun ympäristöstä. Ja tekee sen hyvillä mielin ja iloisena.

– Enkä suinkaan ole ainoa, enkä mikään besserwisser tässä, vaan kehotan kaikkia muita toimimaan siten, että jokainen ihminen ottaa omalla tavalla vastuuta.

Lue seuraavaksi