1. yle.fi
  2. Uutiset

Yrjö-palkinto pianisti-säveltäjä Kari Ikoselle

Suomen Jazzliitto myöntää Yrjö-palkinnon vuosittain suomalaiselle ansioituneelle jazzmuusikolle. Ikonen sai palkinnon paitsi musiikillisista ansioista, myös persoonansa takia.

musiikki
Kari Ikonen.
Kari Ikonen.Jorma Airola

Arvostetun jazz-tunnustuksen, Yrjö-palkinnon, on saanut pianisti ja säveltäjä Kari Ikonen. Palkinto jaettiin lauantaina Oulussa Valtakunnallisilla Jazzpäivillä.

Vuonna 1973 syntynyt Ikonen on muun muassa Kari Ikonen trion ja Karikko-yhtyeen perustajajäsen. Soittamisen ja sävellystyön lisäksi hän opettaa Sibelius-Akatemiassa.

Kari Ikonen sai palkinnon paitsi musiikillisista ansioista, myös persoonansa takia, Suomen Jazzliitto sanoo tiedotteessa.

- On kyse sitten solistisesta soitosta, sävellyksistä, sovituksista tai opetuksesta, Kari Ikosen nimi on eräänlainen suomalaisen jazzin laadun tae ja hänen työnsä varmasti valtavirrasta poikkeavaa ja persoonallista, sanoo rumpali Jaska Lukkarinen tiedotteessa.

Jazzliitto myöntää Yrjö-palkinnon vuosittain suomalaiselle ansioituneelle jazzmuusikolle. Palkinto on jaettu vuodesta 1967.

Aiemmin sen on saanut muun muassa saksofonisti Manuel Dunkel, pianisti-säveltäjä Kirmo Lintinen sekä säveltäjä-laulaja Anna-Mari Kähärä.

Ylen Jazzradio-ohjelman jakama Varjo-Yrjö-palkinto annettiin samassa tilaisuudessa helsinkiläiselle TUM Recordsille. Levy-yhtiö palkittiin kotimaisen jazzkulttuurin edistämisestä.

Lue seuraavaksi