1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Muistelukirjoittaminen torjuu dementiaa

Muistojen kirjoittamisesta on muutakin hyötyä kuin se, että jälkipolville jää tarinoita luettavaksi. Torniossa tarinoita kerätään kirjaseksi.

Muistot talteen -kirjoittajaryhmä kokoontuu kerran viikossa. Etualalla oikealla Esko Kurttio. Kuva: Laura Holappa / Yle

Torniossa kokoontuu eläkeläisten ryhmä, jossa muisti pelaa. Tässä ryhmässä myös kirjoitetaan samalla, kun muistellaan vanhoja.

Torniolainen 77-vuotias Esko Kurttio avaa uutuutta kiiltelevän läppärinsä kannen ja avaa tottuneesti tekstinkäsittelyohjelman, vaikka omien sanojensa mukaan "kirjoittaminen on aika outoa". Kurttio kirjoittaa muistoja 50-luvulta, jolloin hän oli talkoolaisena rakentamassa monen toiminnan - myös muistelukirjoittamisen - keskuksena toimivaa Järjestötaloa.

- Kyllähän niitä tapahtumia on tietenkin vuosikymmenien aikana, kun niitä nyt vain kaikkia alkaisi muistelemaan. Se olis aika pitkä juttu. Olen mie jotaki saanu aikuseksiki tänne konneele, virnistää Kurttio.

"Jotaki sitä muistaa vielä"

Kirjoittamisesta ja muistelemisesta on hyötyä kirjoittajille itselleenkin, uskoo kulttuurituottaja Sauli Hyöppinen Hyvä arki -projektista, johon kirjoittajaryhmäkin kuuluu.

Olen mie jotaki saanu aikuseksiki tänne konneele.

Esko Kurttio

- Kun puhutaan ikääntyvistä ihmisistä, niin dementian ehkäisyssähän kirjoittaminen ja muisteleminen ovat valtavan hyvä asia. Ja sitten se toinen puoli, eli voi antaa omasta elämästä palasia tuleville sukupolville luettavaksi, Hyöppinen perustelee kirjoittajaryhmän tarvetta.

Myös Kurttio pitää tärkeänä sitä, että muistot kerätään talteen.

- Paljon on ihmisiä, jotka ovat aikoinaan tässä talolla työskennelleet ja yleensä talkootöissä, ja niitten muistot on jo menneet. Mutta mie nyt olen tämmönen 77-vuotias, niin jotaki sitä muistaa vielä, Kurttio hymyilee.

Kurttion ja muiden ryhmäläisten muistelut eivät jää pelkästään kuluttamaan oman tietokoneen tallennustilaa, vaan teksteistä on tarkoitus jalostaa ja julkaista kirjanen. Muisteloita kirjoitetaan ja muokataan kolmen vuoden ajan.