Niinistö: Lauri Törnin menneisyyttä ei ole siloteltu

Suomen sotahistorian dosentti Jussi Niinistö pitää uusia väitteitä Lauri Törnin pimeän puolen silottelusta perättöminä. Niinistö uskoo, että kohun lietsomisella halutaan edistää kirjan myyntiä.

Kotimaa
Tuntematon Lauri Törni -kirjan julkistamistilaisuus.
Historiantutkijat Juha Pohjonen ja Oula Silvennoinen julkistivat Tuntematon Lauri Törni -kirjansa Helsingissä maananantaina. Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

- Uutisoinnin perusteella uudessa Lauri Törni -kirjassa ei ole tullut esiin mitään uutta, sanoo kansanedustaja, Suomen sotahistorian dosentti Jussi Niinistö.

Niinistö kertoo lukeneensa uutta teosta lukuun ottamatta kaikki Lauri Törnistä kirjoitetut kirjat. Hänen mukaansa Törnin pimeitä puolia, kuten alkoholinkäyttöä tai maanpetoksesta langetettua tuomiota, ei ole aikaisemmissa suomalaisteoksissa siloteltu.

Sen sijaan yhdysvaltalaisille Törnin menneisyys Saksan SS-joukoissa on ollut Niinistön mukaan vaikea sulattaa. Törni palveli Yhdysvaltain armeijan erikoisjoukkojen sotilaana.

"Kohun lietsontaa"

Jussi Niinistö ei usko uuden elämäkerran kirjoittajien väitteitä siitä, että aikaisemmissa teoksissa Törnistä olisi annettu todellisuutta vastaamaton kuva. Niinistö kyseenalaistaa kirjoittajien tavan esiintyä myytinmurtajina ja pitää heidän väitteitään tarkoitushakuisena kohun lietsomisena, jonka tarkoitus on edistää kirjan myyntiä.

Niinistön mukaan jokainen tutkijapolvi kirjoittaa historiaa uusiksi. Hänen mukaansa historiantutkimusta ei ole kuitenkaan Suomessa kaunisteltu, vaan valotettu hyvin eri kanteilta.

- Suomen armeija pärjäsi hyvin sodissa. Meillä ei myöskään ole sellaista historiallista taakkaa kuin esimerkiksi Saksassa.

Niinistö tosin myöntää, että Mannerheimista muodostui myytti jo eläessään, ja häntä suojeltiin myös tietoisesti. Esimerkiksi Mannerheimin johtamistapaan ei haluttu puuttua.

- Nyt kun kuolemasta on kulunut tarpeeksi pitkään, on nostettu myös kielteisiä asioita esille.

Tutkijan pitäisi hypätä tutkittavan housuihin

Jussi Niinistö muistuttaa, että nykypäivästä on helppo arvostella ihmisten toimia. Hänen mielestään tutkijan olisikin asetuttava tutkimansa ajan ihmisten housuihin.

- (Esimerkiksi Törnin tapauksessa) Olisi muistettava välirauhan jälkeinen tilanne ja se, että Suomessa vallitsi aito pelko siitä, että Venäjä miehittää Suomen.

Niinistö pitää Törnin vaihetta Saksassa harhaliikkeenä, mutta uskoo taustalla kuitenkin olleen isänmaallinen ajatus. Hän ei usko väitteitä siitä, että Törni olisi halunnut tehdä natsivallankaappauksen Suomeen.

- Lauri Törni oli erinomainen sotilas, jolle tuli sotimisesta elämäntapa.