Palomies on parempi joka harjoituksen jälkeen

Viinikan ratapihalla harjoiteltiin tiistaina ammoniakkivuodon varalta. Lähtötilanteessa ammoniakkivaunu oli  törmännyt toiseen vaunuun ja siihen oli tullut 20 senttinen reikä. Suuronnettomuusharjoitukset ovat tärkeitä oppimisen paikkoja.

Kotimaa
Ensimmäiset onnettomuuspaikalle tulleet palomiehet menevät suojapuvuissa kartoittamaan tilannetta

Pirkanmaan pelastuslaitos ja VR Transpoint järjestivät tiistaina Tampereella Viinikan järjestelyratapihalla vaarallisten aineiden onnettomuusharjoituksen.

45 palomiestä harjoitteli ratapihalla säiliövaunuun tulleen vuodon varalta. Lähtötilanteessa ammoniakkivaunu oli törmännyt toiseen vaunuun ja siihen oli tullut 20 senttinen reikä.

Harjoitus sujui hyvin, mutta vastaavassa tilanteessa esimerkiksi evakuointeja ei välttämättä ehdittäisi tehdä. Palomestari Petri Vuorio Pirkanmaan pelastuslaitokselta sanoo, että toimintaohjeet kansalaisille ovat vanhat tutut.

- Lähtökohta on sisälle suojautuminen ja toimiminen yleisen vaaratiedotteen ohjeen mukaisesti.

Ratapihoilla harjoitellaan säännöllisesti

Ikinä ei ole valmiita, mutta ollaan parempia joka harjoituksen jälkeen.

Petri Vuorio

Vastaavanlaisia suuonnettomuusharjoituksia järjestetään ratapihoilla 3 vuoden välein. Palomestari Petri Vuorion mukaan harjoitukset ovat tärkeitä oppimisen paikkoja.

- Tällaisia suuronnettomuuksia on todella harvoin. Ikinä ei ole valmiita, mutta ollaan parempia joka harjoituksen jälkeen, Vuorio sanoo.