1. yle.fi
  2. Uutiset

Choice-musikaali iskee hiphopilla syrjäytymistä vastaan: "Oravanpyörään joutuminen hirvittää"

Nuorten valinnoista ja elämästä kertova musikaali on Turun Linnateatterin keino ottaa osaa nuorten syrjäytymistä ehkäisevään työhön.

kulttuuri
Nuoria Choice-musikaalin harjoituksissa.
Choice-musikaalissa nähdään kohtauksia nuorten jokapäiväisestä elämästä.

Ammattinäyttelijöiden kanssa musikaalia koonneet turkulaiset nuoret ovat ideoineet musikaalin sisältöä jo viime keväästä saakka.

Mukana on esimerkiksi maahanmuuttajataustaisia nuoria, joiden näkökulmia Turusta ja Suomesta musikaalissa sivutaan. Syrjäytymisvaaraa ehkäisevän musikaalin nuoria esiintyjiä yhdistävät paineet erilaisiin valintoihin.

Pienestä saakkaa näyttelijän urasta haaveilleen 21-vuotiaan Anna Vainion mukaan Choice-musikaalin kaltaiset projektit ovat hyviä väyliä ehkäistä nuorten syrjäytymistä.

- Meillä on mukana tässä paljon erilaisia taiteilijapersoonia, kuten räppäreitä, tanssijoita, näyttelijöitä ja laulajia. Me ollaan helposti syrjäytymisvaarassa, koska meillä ei ole niin paljoa töitä tarjolla. Mutta sitten kun on tällaisia prokkiksia, niin se antaa meille tekemistä ja vähän jotain suuntaa, että halutaanko me pysyä tällä näyttelijän tai räppärin tiellä mikä ollaan tähän valittu vai halutaanko jotain vähän arkisempaa ammattia, Vainio sanoo.

Syrjäytymisvaara ei uhkaa kaikkia

Taiteelliseksi ihmiseksi itseään kuvaavaa Vainiota ajatus normaaliin oravanpyörään joutumisesta hirvittää.

- Vaikka mä en itse pitäisi itseäni syrjäytymisvaarassa olevana, niin yhteiskunta voi pitää. Mun mielestä on tärkeintä, että jokaisen pitäisi tehdä jotakin mistä tykkää, vaikkei se olisikaan yhteiskunnallisesti merkittävää. Sellaista mikä saa itsensä tuntemaan, että mä teen jotakin.

Mun mielestä sellanen nuori on syrjäytynyt, joka on muuttanut vuorille kauas kaikesta sivilisaatiosta.

Anna Vainio

Kaikki musikaalissa mukana olevat nuoret eivät kuitenkaan koe olevansa vaarassa syrjäytyä.

- Se syrjäytymisvaarajuttu painottuu enemmän tuonne näyttelijäpuolelle. Meillä ei ole räppipuolella niin paljoa syrjäytymisvaarassa olevia nuoria, vaan enemmistö on sellaisia, jotka ovat todella sosiaalisia ja haluavat tutustua uusiin ihmisiin. Musiikkia ei muuten voi oikein tehdä, jos ei ole silleen ulospäinsuuntautunut, 18-vuotias Abdi Mahamud toteaa.

- Mun mielestä sellainen nuori on syrjäytynyt, joka on muuttanut vuorille kauas kaikesta sivilisaatiosta. Tai sitten sellainen, joka istuu kaiket päivät kotona ryyppäämässä, ja tulee ulos ainoastaan silloin kun pitää käydä sossussa tai työkkärissä tai Kelassa. Mutta että ei tee mitään järkevää elämällään, siis yhtään mitään järkevää, Anna Vainio muotoilee.

Riku Niemisen ohjaama Choice-musikaali saa ensiesityksensä 29. lokakuuta Turun Logomossa.

Lue seuraavaksi