Kesällä valmistunut koulu heti remonttiin Mäntsälässä

Heinäkuun lopussa valmistuneessa Saaren koulussa Mäntsälässä on tapahtunut laaja vesivahinko. Vuoto kasteli suuren määrän luokkahuoneita, ajoi oppilaat evakkoon ja aiheutti yli 50 000 euron vahingot. Parhaillaan selvitetään, kenellä on vastuu tapahtuneesta.

Kotimaa
Saaren koulu Mäntsälässä
Saaren koulu Mäntsälässä.Jussi Räty

Saaren koululla havaittiin maanantaiaamuna vesivahinko 3–6-luokkien alueella. Vaikka pääsulku saatiin nopeasti kiinni ja paikalle hälytettiin pelastuslaitos imuroimaan vettä, ehtivät vahingot levitä laajoiksi. Vedestä kärsinyt alue kattaa yli viidenneksen koko koulun pinta-alasta.

Vasta heinäkuussa valmistunut koulu joutuukin heti kuukausien remonttiin. Tämän hetken käsityksen mukaan koulussa joudutaan uusimaan ainakin väliseiniä ja joitakin kiintokalusteita, kertoo tekninen johtaja Hannu Seppälä.

- Nyt puhutaan yli 50 000 euron vahingoista. Selvitämme, onko rakenteisiin päässyt vettä, mikä aiheuttaisi lisää kustannuksia. Summa saattaa siis vielä nousta.

Luokkahuoneet käyttökelvottomia

Vuodon syyksi selvisi katossa sijaitsevan kuumavesijohtoliitoksen pettäminen. Vastuu- ja korvauskysymyksistä aloitetaan keskustelut kiinteistön vakuuttaneen yhtiön kanssa.

- Olemme jo käyneet keskustelua urakoitsijan kanssa ja vahinko on tapahtunut takuuaikana, Seppälä toteaa.

Vesivanhinko kasteli suuren määrän luokkahuoneita ja häiritsee siten koulutyötä. Opetusta järjestetäön nyt koulun muissa tiloissa kuten kirjastossa. Jos remontin arvioidaan kestävän pitkään, joudutaan Seppälän mukaan pohtimaan muita väliaikaisia ratkaisuja.