Mathias Rosenlund: Vaskivuorentie 20

Vaskivuorentie 20 on masentavaa mutta niin todentuntuista luettavaa, että kirja oli aiheen raskaudesta huolimatta pakko lukea. Meillä Suomessa halutaan lakaista maton alle satojen tuhansien ihmisten ongelmat ja sulkea niiltä silmät. Jotku poliitikot jopa kieltävät ongelmien olemassaolon, kirjoittaa Juha Pikkarainen kirja-arviossaan.

Vaskivuori, Vantaa
Mathias Rosenlund - Vaskivuorentie 20
Kustannusyhtiö Schildts & Söderströms

Vaikka säätyvaltiopäivät korvattiin Suomessa yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella valitulla eduskunnalla jo yli sata vuotta sitten, puhuttiin säätykierrosta vielä paljon omana kouluaikanani 1960- ja 70-luvuilla. Ihmisen syntyperä vaikutti muinoin hänen eläämäänsä aivan ratkaisevasti. Jos synnyit aateliseksi, olit sitä koko elämäsi ajan ja sait nauttia syntyperäsi suomista etuoikeuksista.

Tämä on kertomus elämästä, jonka tuntuvin lähtökohta on perintönä saatu toimintakyvyttömyys ja huono itsetunto.

Mathias Rosenlund

Suomessa ihmisten kouluttamisella pyrittiin vaikuttamaan siihen, että syntyperä ei vaikuttaisi ratkaisevasti ihmisen tulevaisuuteen ja tapahtuisi säätykiertoa. Suuri uudistus asiassa olivat ensin kunnalliset keskikoulut vuonna 1958, jolloin korkeampaan koulutukseen tähtäävää opetusta tarjottiin myös syrjäseutujen lapsille. Varsinainen ihmisten tasa-arvoistaja oli peruskoulujärjestelmä 1970-luvulla, jolla taattiin kaikille samanlainen peruskoulutus varallisuudesta ja asuinpaikasta riippumatta. Kaiken piti olla petattu kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa, missä ihmisen syntyperä tai asuinpaikka eivät ratkaisisi hänen tulevaisuuttaan.

Maailman mullistusten myötä tasa-arvokehitys Suomessa kuitenkin tyrehtyi 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alun lama nosti esiin erityisesti kaupunkien lähiöihin syntyneen köyhyyden. Ja mikä pahinta köyhyys ja osattomuus alkoi lisääntyä ja periytyä kuten ihmisten asema aikanaan sääty-yhteiskunnassa. Tänä päivänä meillä Suomessa ollaan köyhiä ja osattomia jo useammassa sukupolvessa. Valitettavasti tämä väärä kehitys halutaan peittää ja sulkea pois ihmisten silmistä.

Periytyvä köyhyys

Äsken ilmestyi Schildts & Söderströmin kustantamana esikoisteos, jossa nyky-yhteiskunnan periytyvää köyhyyttä ja osattomuutta käsitellään poikkeuksellisen vahvalla tavalla. Mathias Rosenlundin omaelämäkerrallisen esikoisteoksen on suomentanut Ulrika Enckell ja se on nimeltään Vaskivuorentie 20. Vuonna 1981 syntynyt Mathias Rosenlund on kirjallisuuskriitikko ja kahden lapsen yksinhuoltaja.

Kirjansa alkusanoissa Rosenlund sanoo mielestäni yhden keskeisen syyn sekä omaan tilanteeseensa että siihen miksi köyhyys ja osattomuus tavallaan periytyvät tänä päivänä suomalaisessa yhteiskunnassa.

”_ Tämä on kertomus elämästä, jonka tuntuvin lähtökohta on perintönä saatu toimintakyvyttömyys ja huono itsetunto. Vanhempieni kanssa olen pohtinut, voiko itselleen luoda uuden elämän, ja olemme itkeneet yhdessä. He sanovat: ainahan me ollaan oltu köyhiä. En minä ole elänyt, sanoo isä, ollut olemassa vain._”

Kirjan päähenkilö syntyy Tukholmassa vuonna 1981 ja elää varhaislapsuutensa Fittjassa, pääasiassa siirtolaisten asuttamassa lähiössä. Hänen vanhempansa tekevät huonosti palkattua työtä. Perheen elämä on kituuttamista vähillä rahoilla seuraavaa palkkapäivää odotellessa. He muuttavat Vaasaan, missä elämä jatkuu yhtä vaatimattomana. Päähenkilö kirjoittaa kuitenkin ylioppilaaksi ja lähtee Helsinkiin suorittamaan siviilipalvelusta uuden vuosituhannen alussa. Asunnon hän saa Vantaan Myyrmäestä, joka muistuttaa Tukholman Fittjaa ja osoite on Vaskivuorentie 20.

Päähenkilö alkaa seurustella tulevan vaimonsa kanssa ja tämä tulee raskaaksi. Lapsen syntymä laukaisee vaimon piilevän masennuksen. Alkaa varsinainen kierre, jolle ei näy loppua. Vaimon kaksisuuntainen mielialahäiriö vaikeuttaa perhe-elämää, koska syntyy toinenkin lapsi. Kaikki perheen työt kaatuvat päähenkilön päälle. Hän yrittää huolehtia perheensä toimeentulosta tilapäistöiden, toimeentulotuen ja opintolainan turvin mutta perheen tilanne ei parane. Jos päähenkilö saa jonkin tilapäistyön, vähenevät muut tuet ja taloudellinen tilanne on yhtä huono.

Vastikkeellinen köyhyys

Ainoat asiat, mitkä saavat päähenkilön jaksamaan ainaista köyhyyttä ja elämätilanteen surkeutta, ovat lapset ja kirjoittaminen. Päähenkilö ajattelee, etteivät ihmiset tiedä mitä on olla köyhä ja avuton tämän päivän Suomessa. Hän haluaa kirjoittaa oman tarinansa ja saada sen vieläpä julki, jotta ihmiset ymmärtäisivät, kuinka huono on satojen tuhansien vähävaraisten asema Suomessa juuri nyt.

Mathias Rosenlundin Vaskivuorentie 20 on masentavaa mutta niin todentuntuista luettavaa, että kirja oli aiheen raskaudesta huolimatta pakko lukea. Olen joutunut viime vuosina itsekin selvittämään monen huono-osaisen elämäntilannetta ja voin sanoa, että Rosenlundin kirjoittama tarina on hyvin tosi. Meillä Suomessa halutaan lakaista maton alle satojen tuhansien ihmisten ongelmat ja sulkea niiltä silmät. Jotku poliitikot jopa kieltävät ongelmien olemassaolon.

Olen sekä omissa selvityksissäni että Rosenlundin kirjaa lukiessa miettinyt sitä, mitä kadehdittavaa köyhien ihmisten surkeassa elämässä oikein on? Puhutaan julkisuudessa vastikkeellisesta sosiaaliturvasta mutta ei oikeasti tiedetä, kuinka surkea erilaisia sosiaaliavustuksia saavan köyhän ihmisen tilanne todella on. Toivoisin jokaisen vastikkeellisuudesta syvällä rinta-äänellä puhuvan tutustuvan Mathias Rosenlundin kirjaan Vaskivuorentie 20. Kenties edes vähäinen omantunnon kolkutus alkaisi vaivata.