Raskaansarjan nyrkkeilymestari Vitali Klitško pyrkii Ukrainan presidentiksi

EU-myönteisen urheilija-poliitikon ehdokkuutta on vastustettu sillä perusteella, että hänen pysyvä asuinpaikkansa on Saksassa.

Ulkomaat

Nyrkkeilyn maailmanmestari Vitali Klitško pyrkii Ukrainan presidentiksi. Klitško on ilmoittanut olevansa ehdolla vuoden 2015 presidentinvaaleissa estelyistä huolimatta.

– Tehdäkseni lopun monien yrityksistä päästä minusta ilmoitan jo nyt, että ryhdyn ehdolle, Klitško sanoo.

Hänellä on pysyvä oleskelulupa Saksassa, mutta hän on Ukrainan kansalainen ja kansanedustaja. Hänen perustamansa puolue Ukrainan uudistumisen demokraattinen liitto Udar sai vuoden 2012 vaaleissa 42 edustajaa 450-paikkaiseen parlamenttiin.

Puolueen ohjelman pääkohtia ovat korruption vastustaminen ja EU-jäsenyyden kannattaminen. Hän on arvostellut nykyisen presidentin Viktor Janukovitšin politiikkaa yksinvaltaiseksi ja vaatinut entisen pääministerin Julia Timošenkon vapauttamista. Myös EU pitää Timošenkon tuomiota poliittisena.

"Tohtori rautanyrkkinä" tunnettu Klitško on voittanut maailmanmestaruuden sekä raskaassasarjassa että potkunyrkkeilyssä, ja urheilu-uransa lisäksi hän on väitellyt tohtoriksi terveystieteissä.

Lähteet: Reuters, AP