Lähes kaikki turhat tavarat löytää nyt samasta paikasta

Kuopion Korttelimuseoon on kerätty yli 150 tavaraa, jotka ovat olleet ehdolla Vuoden turhake-tittelin saajaksi. Myös voittajat ovat päässeet näytille. Museon vitriinit ovat seuraavien kuukausien ajan täynnä muun muassa einesruokapakkauksia, kännyköitä, hiuslakkoja, ilotulitteita, vessapaperihylsyjä ja juotavia jogurtteja.

kulttuuri
Reportteri testaa lehtipuhallinta.
Toimittaja Talonen pääsi kokeilemaan miehekästä viiden hevosvoiman reppumallia. Takapotkusta huolimatta juttukeikalta palattiin ilman vammoja.Yle Turku / Kalle Talonen

Kuopion Korttelimuseo on seuraavat kuukaudet täynnä turhaa tavaraa, joihin kuuluvat muun muassa hampurilaisaterioiden kylkiäiset, lehtipuhallin ja vaipankätkijä. Syy laittaa nämä tuotteet Korttelimuseon vitriinien suojiin on Turhake-näyttely.

Suomen Luonto-lehden lukijat ovat valinneet 2000-luvun alusta asti Vuoden turhakkeen eli hyödyttömän, häiritsevän tai käsittämättömän tavaran. Tittelin voittaneiden tavaroiden lisäksi Kuopion Korttelimuseossa on esillä noin 150 lukijoiden ehdotusta vuoden turhakkeeksi.

Kuopion kulttuurihistoriallisen museon yli-intendentti Tapio Laaksosen mukaan museoiden tila ei enää riitä kaikkien kulutusyhteiskunnan tavaroiden varastoimiseen, jotta tulevat sukupolvet pääsisivät niitä ihmettelemään.

- Tällä pyritään herättelemään ihmisiä, että ymmärrettäisiin se valtava tavarapaljous, johon tässä pikkuhiljaa vuosikymmenien aikana on ajauduttu. Tulisi vähän ajatuksia siitä, että kannattaako ympärilleen kerätä niin paljon tavaraa, Kuopion kulttuurihistoriallisen museon yli-intendentti Tapio Laaksonen kertoo näyttelyn syitä.

Turhaa muovikrääsää ja turhaa ranskalaista pullovettä

Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistyksen puheenjohtaja Paula Hyvönen katselee huvittuneena Korttelimuseon vitriinissä lepäävää vaipankätkijää, joka on valittu vuoden 2001 turhakkeeksi.

- Olen aika tuore isoäiti, enkä kyllä näe vieläkään, että tällä voisi olla käyttöä. Aika turhakkeelta vaikuttaa sen lisäksi, että se on ruma, Hyvönen toteaa.

Vuonna 2002 ulkomaiset hienot pullovedet, esimerkiksi ranskalaiset pullovedet, olivat muodikkaita.

Tapio Laaksonen

Kuten muillekin turhakkeiksi valituille tuotteille, on vaipankätkijänkin valinnalle perustelu.

- Tähän liittyy se, että vaipparoskikseen laitetaan kertakäyttövaippoja, joita on myös ehdotettu Vuoden turhakkeeksi, Laaksonen kertoo.

Vuoden 2003 turhakkeet, hampurilaisaterioiden kylkiäisinä tulevat lelut eivät herättäneet sympatiaa Laaksosessa eivätkä Hyvösessä. Tuotteet leimattiin suoraan "turhaksi muovikrääsäksi", johon käytetään luonnonvaroja turhaan.

Tuhansien järvien maassa lienee aivan odotettua, että myös ulkomailta tuotu pullovesi on saanut Vuoden turhake -tittelin.

- Siitä on reilu kymmenen vuotta, kun ulkomainen pullovesi valittiin turhakkeeksi. Vuonna 2002 ulkomaiset hienot pullovedet, esimerkiksi ranskalaiset pullovedet, olivat muodikkaita. Kun ajattelee, niin eihän tänne ole mitään järkeä kuljettaa vettä ulkomailta, Laaksonen toteaa.

Olisi paljon fiksumpaa käyttää omaa voimaa liikkumiseen.

Paula Hyvönen

Eniten tunteita herättivät vuonna 2010 turhakkeeksi valittu turkis, vuonna 2007 valittu mönkijä ja vuonna 2005 tittelin saanut kaupunkimaasturi.

- Ainakin minun mielestäni turkis on nykyaikana turhake. Aikoinaan turkiksen käyttö oli perusteltua, kun lämpimiä materiaaleja oli vaikeampi tuottaa. Ennen eläintä ei myöskään kasvatettu pelkästään turkiksen takia, Laaksonen sanoo.

Hyvönen lisäisi kaupunkimaasturin ja mönkijän kuvien jatkoksi muitakin kulkuneuvoja.

- Laittaisin tuohon myös vesiskootterin ja moottorikelkan kuvat, mikäli ne ovat yksityiskäytössä. Moottorikelkka on oivallinen työkäytössä, muttei turhassa pärryyttelyssä. Olisi paljon fiksumpaa käyttää omaa voimaa liikkumiseen.

Osa kierrättää, osa kiertää "rättikaupoissa"

Näyttelyssä on myös nuorten tekemiä lyhytelokuvia. Nuoret kertovat niissä omia ajatuksiaan kuluttamisesta.

- Yhdessä lyhytelokuvassa viidesluokkalaiset polttavat joulukuusen. Siinä on selvästi herätty ajattelemaan tavarapaljoutta, joka jouluun liittyy, Laaksonen kertoo.

- Jos hakee positiivisia puolia ja vertaa nykytilannetta omaan nuoruuteeni, niin ei silloin kierrätetty. Tietysti on sitten tällainen toinen ryhmä, rättikaupoissa shoppailijat, että eletään niiden uusien vaatteiden hankkimisesta. Tämä on kaksijakoinen maailma, Hyvönen toteaa.

Hyvönen kertoo, että hänestä ihmiset totutetaan helppouteen tarjoamalla valmiita tavaroita jokaiseen asiaan. Tämä taas johtaa hänen mielestään uusavuttomuuteen.

- Eihän tämän elämän aina tarvitse olla helppoa. Tehtaat ja myyjät kuvittelevat, että me emme osaa mitään, ja tällaiset tavarat edesauttavat sitä. Esimerkiksi lehtipuhallin ostetaan, jotta ei tarvitse rehkiä haravoimassa pihalla. Sitten mennään kuntosalille kuntoilemaan.