1. yle.fi
  2. Uutiset

U2, Pomo, Metallica, Madonna – Hämeenlinnassa tavataan!

Hämeenlinnan Kantolan tapahtumapuisto on ottanut jälleen yhden askeleen eteenpäin. Jos kaikki menee hyvin, saattaa Vanajaveden rannassa Kantolassa jo vuonna 2015 esiintyä maailmanluokan suurnimi.

viihde
Mies esittelee konserttijulisteita
Kari Mustonen / Yle

Hämeenlinnan kaupunki, Live Nation Finland Oy ja Kehittämiskeskus Oy Häme esittelivät perjantaina aiesopimusta Kantolan tapahtumapuiston kehittämisestä. Puiston rakentaminen halutaan aloittaa ensi vuonna.

Tarkoituksena on rakentaa puisto, johon mahtuu kaikenkokoisia, mutta myös erityyppisiä tapahtumia. Suurimmat tapahtumat voivat vetää jopa 100 000 ihmistä ja pienimmät vain sata, skaalaa Live Nation Finlandin edustaja Dave Bertényi.

Tapahtumien ohessa puisto olisi kaupunkilaisten normaalissa vapaa-ajan käytössä.

Suomi kiinnostaa artisteja

Bertényi vakuuttaa, että Hämeenlinnassa voidaan nähdä suuria tähtiä kuten U2, Metallica, Madonna ja Bruce Springsteen.

– Suomihan kiinnostaa ulkomaalaisia artisteja. Bruce Springsteen on ollut täällä esimerkiksi kolme kertaa. Me voimme tarjota ihan uusia näkökantoja ja erityyppisiä alueita myös artistille.

Toivottavasti kaupunkilaiset ottaisivat mahdollisuudesta kiinni.

Dave Bertenyi

Vielä tässä vaiheessa Bertényi ei pysty sanomaa nimiä, kuka voisi tulla Kantolaan esiintymään ensimmäisenä. Hän uskoo, että vuonna 2015 on kuitenkin isoja artisteja liikkeellä.

Hämeenlinnan kaupunki on ottamassa vuoden 2014 budjettiinsa varat Kantolan puistoalueen rakennuttamiseen. Kaiken riskin esiintyjistä ottaa ohjelmatoimisto.

Hämeenlinnan etuna ovat muun muassa kaupungin keskeinen sijainti ja hyvät kulkuyhteydet.

– Toivottavasti kaupunkilaiset ottaisivat mahdollisuudesta kiinni, kannustaa Bertényi ja toivoo, että puistosta tulisi ihana kaupunkilaisten puisto, missä voi tehdä myös hienoja tapahtumia.

Hämeenlinnan kaupunginhallitus käsittelee aiesopimusta kokouksessaan 28. lokakuuta.

Lue seuraavaksi