1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Haminan kaupunginjohtaja: Googlelta tulossa Suomen suurin kansainvälinen investointi

Hakukoneyhtiö Google on tekemässä jätti-investointia Haminaan. Yhtiö on toistaiseksi vaitonainen asiasta, mutta kaupunginjohtaja Hannu Muhosen mukaan puhutaan isoista summista. Suureen investointiin viittaa myös palvelinkeskuksessa pyörinyt liki tuhatpäinen rakennusporukka.

Kuva: Yle Kymenlaakso

Hakukoneyhtiö Google on tekemässä jättimäistä investointia Haminaan. Yhtiö on toistaiseksi vaitonainen asiasta, mutta kaupunginjohtaja Hannu Muhosen mukaan puhutaan isoista summista.

– Se on tämän hetken suurin kansainvälinen investointi Suomessa. Näin on sanottu, Muhonen toteaa.

Rakentaminen on jatkunut Googlessa viime vuonna julkistetun noin 150 miljoonan euron investoinnin jälkeen. Julkisuudessa on esitetty aiemmin arvioita, joiden mukaan Haminaan olisi rakenteilla toinen palvelinkeskus.

Suurinvestoinnista kielii myös monisatapäinen rakennusporukka.

– Olemme tienneet, että siellä on ollut vajaa tuhat henkilöä töissä. Maallikkona ajattelen, että noin isolla määrällä sieltä on tulossa jotakin suurta. Emme ole sitä julkistaneet, koska se on yhtiön oma asia. Mutta se näkyy monella tapaa tällä seudulla. On ollut työtä rakentajille ja näkynyt myös kansainvälisiä rakentajia, Muhonen sanoo.

Googlen ensimmäisen ja toisen vaiheen investoinnit Haminan palvelinkeskukseen ovat maksaneet yhteensä noin 350 miljoonaa euroa. Tähän sisältyy entisen Summan paperitehtaan kiinteistö, jonka hinta oli noin 40 miljoonaa euroa. Kolmannen vaiheen investoinnista Google tiedottaa marraskuun alussa.

Googlen rakennusvaiheista valoa talouskurimukseen

Yhtiöllä on iso merkitys Haminan kaupungin taloudelle. Eniten kaupunki saa hyötyjä rakennusvaiheista, jolloin yhtiö työllistää satoja ihmisiä. Vakituisia työpaikkoja yhtiöllä on Haminassa noin sata.

Siellä on ollut vajaa tuhat henkilöä töissä. Maallikkona ajattelen, että noin isolla määrällä sieltä on tulossa jotakin suurta.

Hannu Muhonen

– Kansainväliset yhtiöt eivät maksa sinänsä paljon yritysveroja, mutta kiinteistöverot ja rakennuslupamaksut tuovat rahaa kaupungillekin.

Google on tuonut valoa rakennemuutoksen ruhjomaan kaupunkiin. Negatiivinen kierre lähti liikkeelle vuodesta 2008. Suurin menetys oli Summan paperitehtaan lakkautus vuonna 2010. Myös sataman mittarit ovat osoittaneet alaspäin. Viimeksi pillit pussiin löi Winwindin tuulivoimalatehdas.

Nyt näyttää paremmalta. Googlen lisäksi hyviä uutisia on kerrottavana Summan risteysalueelta. Sinne on tulossa suuri kalakauppa ja tuotantolaitos, jotka tuovat mukanaan 50-60 työpaikkaa. Kalakauppa on poikinut myös uusia yhteydenottoja muilta yrityksiltä.

– Kalakauppa toimi tärkeänä pään avaajana, koska se herätti muut yritykset. Etsimme yrityksiä, jotka palvelevat liikennettä ja kauppaa. Summassa on monenlaisia tontteja, joista vain osa palvelee liikennettä. Siellä on myös suuria alueita,  joille odotetaan isompia kokonaisuuksia.