Nordea luopuu maksupaketista - asiakas maksaa jokaisesta palvelusta erikseen

Pankkien palvelumaksujen käytännöt ovat kirjavia, mutta useimmissa pankeissa on käytössä jonkinlainen perusmaksupaketti. Nordea on luopumassa omastaan vuoden 2014 helmikuussa. Jokaiselle pankkitapahtumalle tulee oma hinta.

talous
Nordean maksuautomaatti
Nordean maksuautomaattiMinna Rosvall / Yle

Yhä useammat maksavat laskunsa netissä, mutta on heitäkin, jotka haluavat henkilökohtaista palvelua tai asioida maksuautomaatilla. Silloin luvassa on palvelumaksu, sillä nyrkkisääntö on se, että vain rahan tallettaminen, sen nostaminen tai siirtäminen tilien välillä on kaikille maksutonta.

Mitä enemmän varallisuutta on, sitä halvemmalla pääsee. Mutta nyt ei varallisuuskaan enää auta Nordeassa, maksupakettia ei ole tarjolla. Miksi? Turun Nordean aluejohtaja Jan Söderholm.

- Yksi syy on tietysti se, että me haluamme selkeyttää hinnoittelun sillä tavalla, että asiakas itse voi ohjata omaa käyttäytymistään ja me saamme oman hinnoittelumme niin läpinäkyväksi kuin mahdollista.

Söderholm myöntää, että systeemi on säästänyt, jos käyttää esimerkiksi maksuautomaatteja.

- Fakta on se, että tätä palveluahan ei olla myyty enää moneen vuoteen. Tällä hetkellä noin neljä prosenttia asiakkaista käyttää Solo-pakettia. Jos haluaa paljon maksaa automaatin kautta, maksu nousee jonkin verran. Toisaalta monella maksu alenee, jos käyttää verkkopankkia, pankki tunnuksia, pohtii Söderholm.

Nordea haluaa jokaiselle pankkitapahtumalle oman hinnan. Muut suuret pankit käyttävät yhä maksupaketteja. Söderholm kertoo, että palvelumaksut tulevat näkymään tiliotteessa. Maksuautomaatit säilyvät yhä. Nordeassa niitä on noin 5000.

Verkkopankki ei kiinnosta kaikkia

Täysin maksutonta yleisesti pankeissa on rahan tallettaminen, sen nostaminen ja tilisiirrot omien tilien välillä. Onko taustalla se, että väkeä yritetään saada entistä enemmän verkkopankin asiakkaiksi?

- Emme todellakaan aja asiakkaita mihinkään. Asiakkaat päättävät. Kyllä pankkiin saa tulla maksamaan laskujaan kuten tähänkin asti. Seniorit ja vähän varttuneemmatkin käyttävät verkkopankkia, kertoo aluejohtaja Söderholm.

Haluamme selkeyttää hinnoittelun.

Jan Söderholm, Turun Nordean aluejohtaja

Yllättävää on se, että keskimäärin asiakas käy pankissa enää 1 - 2 kertaa vuodessa. Silloin yleensä oman palveluneuvojansa luona, se käynti ei sentään ole tulossa maksulliseksi - ainakaan toistaiseksi, vakuuttaa Söderholm.

Palvelumaksuista vähän palautetta

Liedon Säästöpankin toimitusjohtaja Jussi Hakala myöntää, että pankkien palvelumaksujen lista on pitkä heidänkin pankissaan. Maksupaketti on käytössä ja myös esimerkiksi saldokyselyn tekeminen ilman nostoa maksaa heilläkin. Verkkopankkitunnukset saa ilmaiseksi, jos on tarpeeksi varallisuutta.

- Tänä päivänä on lukematon määrä erilaisia vaihtoehtoja, joita voi ottaa käyttöön. Näistä yksittäisistä palveluista joutuu maksamaan pienen summan riippuen siitä, mikä se käytön määrä on, kertoo Hakala.

Ihmiset tietävät, että jokaisella palvelulla on kustannus ja ilmaisia lounaita ei ole.

Jussi Hakala, Liedon säästöpankin toimitusjohtaja

Tässäkään pankissa ei myönnetä, että asiakkaita ohjataan tarkoituksellisesti nettipankkiin. Toisaalta se on tiedossa, että muutkin kuin ikäihmiset vierastavat verkkopankkia.

- Joka ikäryhmässä löytyy ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta halua käyttää nettipankkia.

Takavuosina pankkien palvelumaksut olivat tavallinen puheenaihe. Viime aikoina palautetta niistä tulee vähän.

- Ihmiset tietävät, että jokaisella palvelulla on kustannus ja ilmaisia lounaita ei ole. Enemmänkin se on eri vaihtoehtojen vertailuja. Asiakkaat haluavat entistä yksilöllisempää palvelua ja on todella hyvä sosiaalinen tilaus hyvälle henkilökohtaiselle palvelulle, kertoo Hakala.